keskiviikko 30. toukokuuta 2012

BTW


Tuleepa telkkarista paljon ruoanlaitto-ohjelmia. Ihan vaan jos ette ole sattuneet huomaamaan.

Minä olen.

Kitudieetti day 2.






maanantai 28. toukokuuta 2012

WTF happened?!

Tammikuun ensimmäisenä päivänä kuluvaa vuotta painoin 93 kiloa. Se on aika paljon 172 cm pitkälle naiselle. Olin väsynyt ja masentunut puolivuotiaan pojan kotiäiti, jonka selkä oli kroonisesti jumissa ja mieli maassa. Aamulla seisoin peilin edessä enkä tunnistanut näkemääni. Mitä helvettiä mulle oli tapahtunut? Olen joskus ollut ihan hyvännäköinen, vyötärö on löytynyt silmämääräisesti ilman arvailuja, vaatteita ei ole tarvinnut etsiä nöyryyttävän tekopirteästi nimetyiltä Isojen Tyttöjen osastoilta (Big is beautiful - juu ei päde ainakaan niihin tarjolla oleviin soputelttoihin, joita tunikoiksi kutsutaan), eikä reissu lähimarkettiin aiheuttanut paniikkikohtausta kun en ole löytänyt takkia joka menisi mahan kohdalta kiinni.

Olen uskaltanut katsoa ihmisiä silmiin ja seistä selkä suorana ilman pelkoa siitä että satunnainen tuttu kysyisi laskettua aikaa (meni 2011 kesäkuussa), olen ollut näkyvä ja kuuluva. Olen näyttänyt ja kuulostanut hyvältä - ja silloinkin kun en ole, se on ollut tilapäinen häiriö eikä pysyvä tila.

Poikaa olisi helpointa syyttää. Lihosin raskausaikana ja nyt kiloja on jäänyt muutama. Totta tässä on se että kiloja oli ensimmäiseen neuvolapunnitukseen nähden kolme (3) jäljellä.

Mitä ovat ne loput +20kg? Ne ovat läskiä. Ne ovat juustovoileipiä, viikonlopun sipsipusseja ja limupulloja, pullaa, suklaata ja perunaa, pastaa ja rasvaa, turhanpäiväisiä välipaloja. Ne ovat syväänjuurtunutta inhoa kuntosaliharjoittelua kohtaan (no okei, kaikkea liikuntaa kohtaan), mukavuudenhalua ja laiskuutta. Ne ovat silmien ummistamista ja tunnesyömistä. Huonoa itsetuntoa.

Olen viimeksi viihtynyt nahoissani vuonna 2004, kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa ja olin laihduttanut Painonvartijoiden kitudieetillä kolmessa viikossa melkein seitsemän kiloa. Painoin silloin 69kg. Voi olla ettei tuohon lukemaan ole paluuta, mutta alle 80kg on päästävä. Mielellään tämän vuoden puolella, eli peliaikaa on nyt jäljellä hippasen yli puoli vuotta.

Tähän asti tapahtunutta 


Aloitin tammikuun 18. päivä CrossFitin alkeiskurssin naapurisalilla. Kävin joulukuussa testitreenissä urheiluhullun kälyn ja kälyn miehen kanssa, meinasi tulla äkkikuolema. Kokemus oli tähän astisen elämäni nöyryyttävimpiä, mutta se toimi kyllä tehokkaana alkusysäyksenä. Innostuin lajista sen intensiivisyyden ja monipuolisuuden takia. Patalaiskaa sohvaperunaa tyydytti erityisesti ajatus siitä, että viikon liikunta-annos jakautuisi kahteen tunnin tappotreeniin joiden aikana treenataan kaikkia mahdollisia fyysisen toimintakyvyn osa-alueita.

Olen jatkanut egon kolinasta ja surkeasta osaamisesta huolimatta treenaamista ja saldona on -3kg, tiukempi keskivartalo ja uusi ystävä.

Seuraava ponnistus olisi saada syömiseen tolkku ja roti, sillä vaikka olen hyväkuntoisempi ja pelkkä olemassaolo ei enää tee kipeää, haluan eroon sekä vyö- että satulalaukuista. Kokeilin Zonea muutaman viikon alkuvuodesta, ja sen avulla voin tosi hyvin mutta paino ei lähtenyt tippumaan. Zone varmaan sopii hyvin painonhallintaan, mutta kun minulla ei ole minkään valtakunnan mielenkiintoa hallita näitä kahtakymmentä  ylikiloa vaan päästä niistä eroon, mielellään nopeasti. Tuoreimmassa fit-lehdessä oli aikamoinen kitudieettiohje bikinikunnon saavuttamiseksi, ajattelin kokeilla sitä nyt ensin 2 viikkoa. Huomenna alkaa. Niin kuin aina ennenkin.