Kävin keskiviikkona kuulemassa ikätarkastusta varten otetun verikokeen luvut. Kaikki oli niin kuin pitää pientä kuprua lukuunottamatta. Kokonaiskolesteroli oli 3.9 eli oikein kauniisti sallitun rajoissa (5 on katto jos ei kekä tiedä). Sekä huono (2.0) että hyvä (1.5) olivat alle suosituksen - tai siis hyvä yli ja huono ali - mutta huonoa oli kuitenkin enemmän kuin hyvää.
Olen nyt pikaisesti käännellyt nettiä nurin, enkä löydä oikein mistään neuvoja siihen miten hyvän määrää saisi kasvatettua. Kolesterolin alentamisesta on joka nurkka tietoa väärällään mutta tähän spesifiin kysymykseen en vastausta löydä.
Eli jos on jollakulla linkittää tai kertoa jotain niksejä niin otan ilolla vastaan. Ei se terkkarikaan oikein mitään sanonut, ei tuo vissiin kuitenkaan mikään varsinainen ongelma ole. Vähemmän voita leivälle kuulemma. No daa. Vähemmän leipää voisi olla mun tapauksessa vielä parempi... Öljyjen kanssa ei kuulemma tarvi hirveästi hifistellä, kotimainen rypsi ajaa oliivin asian. Nyt sitten vain herää kysymys että mihin helkkariin mä sitä öljyä tungen? Aamupuuroon vai?
Olin tosi huojentunut että ei ollut mitään häikkää missään arvoissa, mulla on aikamoiset sukurasitteet vähän kaikkiin kansantauteihin mitä osataan Suomessa nimetä. Glukoosi oli 4.3 (min 4.2 max 6.0), 24h paastoarvo. Siis ihan oikea ei-edes-vettä-paasto eikä tuo mun paastohko-paasto.
Sain kuitenkin painonpudotus- ja paastoproggiksesta vinkattuani uusintalabrat heinäkuulle, ihan mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan on menty.
Kesää odotellessa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste projekti. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Evoluutiosta ja elämäntavasta
Ihminen on väärin suunniteltu. Tai kehittynyt, kun eihän me nyt kreationisteja täällä sentään olla, vaikka yksisarvisiin, romanttisiin miehiin ynnä muihin yliluonnollisiin ilmiöihin uskotaankin. Tähän lopputulemaan pääsin kun pohdin tässä viime aikoina ylivoimaiseksi -tai oikeastaan tavanomaistakin työläämmäksi- käynyttä laihisteluani.
30 000 vuotta nykyihmisen evoluutiota on ohjannut sen aineenvaihdunnan ja järjenjuoksun siihen pisteeseen, että lajin säilymisen kannalta kaikkein parasta olisi maata paikallaan ja syödä, silloin kun ei olla keräilemässä ja metsästämässä. Minä kun metsästän ja keräilen pääasiassa oman lähiön ostarilla, ei siitä kertyvä energiankulutus mitenkään huimaa päätä.
Vielä kun kroppa on kehittynyt niin, että se huolella kerryttää kaiken ylimääräisen energian pahan päivän (nälänhädän) varalta ihon alle, tankkauttaa väsyneenä ja stressaantuneena nopeita hiilareita itseensä ja pää varmistaa sen ettei varppina huvita lähteä hankeen mönkimään, on läskisoosi valmis. On se niin väärin.
30 000 vuotta nykyihmisen evoluutiota on ohjannut sen aineenvaihdunnan ja järjenjuoksun siihen pisteeseen, että lajin säilymisen kannalta kaikkein parasta olisi maata paikallaan ja syödä, silloin kun ei olla keräilemässä ja metsästämässä. Minä kun metsästän ja keräilen pääasiassa oman lähiön ostarilla, ei siitä kertyvä energiankulutus mitenkään huimaa päätä.
Vielä kun kroppa on kehittynyt niin, että se huolella kerryttää kaiken ylimääräisen energian pahan päivän (nälänhädän) varalta ihon alle, tankkauttaa väsyneenä ja stressaantuneena nopeita hiilareita itseensä ja pää varmistaa sen ettei varppina huvita lähteä hankeen mönkimään, on läskisoosi valmis. On se niin väärin.
Lisäksi minä -tai sitten itse asiassa pikku hiljaa tämän kuun loppuun mennessä hiljenevistä kuntosaleista päätellen aikamoinen könttä Suomen kansaa- on varustettu keskiverto kaksivuotiaan keskittymiskyvyllä ja sitkeydellä. Kolme viikkoa salaattia ja jalkaprässiä ja se siitä.
Olen pudottanut painoa viimeisen vuoden aikana 6 kg. Tuloksen takana on vähintään yhtä monta takaisin lihottua kiloa, ellei jopa tuplat. Olen soutamisen ja huopaamisen kruunaamaton Suomen mestari. Kuinka monta kiloa voisikaan olla nyt pudotettuna, jos olisin sitkeästi pitänyt kiinni suunnitelmista ja jättänyt kylmästi tekosyyt väliin. Huokaus.
Ja silti. Olen aika ylpeä tästä väännöstä. Se on ihan oma ja itse tehty ja ainakin viimeistä piirtoa myöten minun näköinen. Ehkä se kuuluisa elämäntapamuutos tarkoittaakin tätä, eikä mitään yhdessä yössä tapahtuvaa ihmeherätystä, jonka jälkeen ei enää ikinä tee mieli suklaata. Ylipainon kertymiseen -23kg- meni kahdeksan vuotta. Olisihan se aika jäätävä veto jos sen kaiken saisi vuodessa liukenemaan.
Ehkä tätä elämäntapamuutosta voisi ajatella eräänlaisena minievoluutiona, yhden ihmisen kehityksenä kohti oman potentiaalinsa maksimaalista käyttöönottoa. Ja sehän ei pelkällä salaatinsyönnillä ja jalkaprässillä onnistu.
Ja eläköön se pieni mutta merkittävä ero evoluution ja elämäntapamuutoksen välillä, joka mahdollistaa elämäntapamuutoksen tiellä tehdystä virheestä huolimatta yksilön hengissä selviämisen ja uuden yrityksen. Luonnonvalinta onkin sitten jo vähän vittumaisempi kumppani.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Elefanttia syömään
Kun hakusessa on kumppani tositarkoituksella, tärkeintä on että keskusteluyhteys pelaa ja että huumorintaju osuu yhteen. Siitä en sano mitään että onko mun puujalat kolahtaneet omaohjaajaan millä voimakkuudella, mutta ainakin se on kiitettävän hyvin kahden tapaamisen aikana onnistunut feikkaamaan jos ei oikeasti olekaan naurattanut. Minä taas olen hölöttänyt hölöttämästä päästyäni kun kerran on joku jolle laihistelutuskaa purkaa, ja ihanan tosissaan se on minun huoliini suhtautunut. (Saanko enää ikinä syyä mitään hyvää ja onko pakko syyä maitorahkaa jos ei taho? -Kyllä ja kyllä.)
Sain torstaina aamulla liikuntaohjelman ja syömisohjeita. Liikuntaa tuli niin että huonoa hirvittää -yksi lepopäivä viikossa- ja sain niitä kauan kaipaamiani kotijumppaohjeita. Käly uskoi huostaani toistaiseksi 8kg kahvakuulan, joten sellainen vehkes on nyt integroitu ohjeisiin ja kun niitä liikkeitä käytiin läpi niin aika hauskoja ja vaihtelevia juttuja sen kanssa saakin tehtyä (ja aika mielenkiintoisia paikkoja jumiin). Jee!
Ruokapuolella ei tarvitse (kiitos ja ylistys) millekään bikini fitness-dieetille yrittää, vaan ateriarytmi ja kokonaisuudet on tosi mukavasti rakennettu oman päivä- ja ateriarytmini ympärille, joten muutosta tulee itse asiassa vain sisältöön ja siihenkin kohtuudella, eli ihan ihmisten ruokaa ja ihmisten aikoihin ja ihmisten määriä saan. Makrot paranee ja niiden painotus päivän mittaan on eri kuin mulla (joo siis ihan niin kuin olisin jotenkin hulluna kelaillut että katos, tossa mä tarviin hiilarii, joten vetäisenpä sen puutteeseen kermakahvin kanssa pullan ja marsin) ja kaloreita on vähemmän (no siitä arviolta nejästätuhannesta on tietenkin mistä ottaakin).
Ihan uskomattoman kova mulla on silti tämä luopumisen tuska. Pahempi kuin tupakista aikanaan; sitä ilman voi kuitenkin elää niin ettei sen kanssa joudu oikeasti ikinä tekemisiin, mutta ruokaa on kotona vääränlaista helposti saatavilla ja kaikenlaisia perkeleen mmmmm-marabou -juttuja tulee telkkarista joka väliin. " Savulohi-kerrrrmajuustooo? Ehkä pieni välipalaaaa?" Joo just, kiitti.
Ei mikään ihme ettei tässä ärsykevirrassa ole painonpudotus/laihistelu/elämäntaparemontti ilman kunnon ohjeita onnistunut, varsinkin kun allekirjoittaneen tahdonvoima ja henkinen selkäranka herkkujen välttelyssä on samaa luokkaa kuin keskiverto heroiiniaddiktilla kaman suhteen, VAIKKA onhan siihen epäonnistumiseen tietenkin miljoona ja yksi muutakin painavaa syytä. Ohjeena "syö vähemmän, kuluta enemmän, kyllä se siitä" on minun horisontistani samaa luokkaa kuin jos autoa opetettaisiin ajamaan ohjeella "painelet vaan kaasua ja jarrua oikeessa suhteessa, kyllä se siitä". Ennakoiminen sentään on molempiin ihan helvetin hyvä ohje.
Yritän nyt ottaa yhden päivän sijasta ihan vaan yhden aterian kerrallaan. Yksi hyvä ateria per laaki, muutahan ei tarvita, eli miten se elefantti syötiinkään?
Pieninä paloina.
Sain torstaina aamulla liikuntaohjelman ja syömisohjeita. Liikuntaa tuli niin että huonoa hirvittää -yksi lepopäivä viikossa- ja sain niitä kauan kaipaamiani kotijumppaohjeita. Käly uskoi huostaani toistaiseksi 8kg kahvakuulan, joten sellainen vehkes on nyt integroitu ohjeisiin ja kun niitä liikkeitä käytiin läpi niin aika hauskoja ja vaihtelevia juttuja sen kanssa saakin tehtyä (ja aika mielenkiintoisia paikkoja jumiin). Jee!
Ruokapuolella ei tarvitse (kiitos ja ylistys) millekään bikini fitness-dieetille yrittää, vaan ateriarytmi ja kokonaisuudet on tosi mukavasti rakennettu oman päivä- ja ateriarytmini ympärille, joten muutosta tulee itse asiassa vain sisältöön ja siihenkin kohtuudella, eli ihan ihmisten ruokaa ja ihmisten aikoihin ja ihmisten määriä saan. Makrot paranee ja niiden painotus päivän mittaan on eri kuin mulla (joo siis ihan niin kuin olisin jotenkin hulluna kelaillut että katos, tossa mä tarviin hiilarii, joten vetäisenpä sen puutteeseen kermakahvin kanssa pullan ja marsin) ja kaloreita on vähemmän (no siitä arviolta nejästätuhannesta on tietenkin mistä ottaakin).
Eväitä ja "eväitä"
Eväsasiaa ja mallipäivän syömisohjetta pyöriteltyäni totesin, että oikeasti tosi tiukkaa tulee tekemään ainoastaan duunissa ilmaisista herkuista kieltäytyminen (siis uskomatonta ja ihan sikaa: ilmaisuus ei tee ruuasta kevyttä!) sekä töistä kotiin tullessa päivällisen kanssa. Joten välttelen henkilöstöhuonetta kuin ruttoa ja teen viiden päivän päivälliset annoksina valmiiksi pakkaseen. Kävin ruokakaupassa isolla kärryllä ja autolla, ja ostin valmiiksi kaikkea mitä vaan hoksasin. Kasviksia alkaa palamaan aika reippaasti, joten niitä on nyt sitten jääkaappi piukeana. Netti savuten googletin koko perjantai-illan erilaisia reseptejä ruokalaji-ideointia varten, kun saa se laihisteluruokakin kuulemma olla ihan oikeaa maistuvaa ruokaa! |
| Terveisiä perseestä. |
Ihan uskomattoman kova mulla on silti tämä luopumisen tuska. Pahempi kuin tupakista aikanaan; sitä ilman voi kuitenkin elää niin ettei sen kanssa joudu oikeasti ikinä tekemisiin, mutta ruokaa on kotona vääränlaista helposti saatavilla ja kaikenlaisia perkeleen mmmmm-marabou -juttuja tulee telkkarista joka väliin. " Savulohi-kerrrrmajuustooo? Ehkä pieni välipalaaaa?" Joo just, kiitti.
Ei mikään ihme ettei tässä ärsykevirrassa ole painonpudotus/laihistelu/elämäntaparemontti ilman kunnon ohjeita onnistunut, varsinkin kun allekirjoittaneen tahdonvoima ja henkinen selkäranka herkkujen välttelyssä on samaa luokkaa kuin keskiverto heroiiniaddiktilla kaman suhteen, VAIKKA onhan siihen epäonnistumiseen tietenkin miljoona ja yksi muutakin painavaa syytä. Ohjeena "syö vähemmän, kuluta enemmän, kyllä se siitä" on minun horisontistani samaa luokkaa kuin jos autoa opetettaisiin ajamaan ohjeella "painelet vaan kaasua ja jarrua oikeessa suhteessa, kyllä se siitä". Ennakoiminen sentään on molempiin ihan helvetin hyvä ohje.
Yritän nyt ottaa yhden päivän sijasta ihan vaan yhden aterian kerrallaan. Yksi hyvä ateria per laaki, muutahan ei tarvita, eli miten se elefantti syötiinkään?
Pieninä paloina.
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Pläski Fätti
Ää-ää-ää. Että sellaiset fiilikset olis päällimmäiset juuri nyt, terveisiä vaan peiliinkatsomistilaisuudesta from hell.
Eihän sen nyt mikään ylläri pitäisi aikuiselle ihmiselle olla (ja siis vielä kaikista maailman aikuisista ihmisistä minulle, joka sentään olen perustanut jumaliste oikein BLOGIN aiheen ympärille), että on tullut kerättyä vähän matskuu ja mammaa sen sisäisen ballerinan ympärille, mutta että rasvaprosenttini on sitten irstas 45,5. Uuh. Viskeraalinen (se sisäelinten ympärillä oleva kaikkein pahin rasva) on onneksi vaan 7% eli ihan normaali.
Sekä painoindeksin (31,2) että vyötärö-lantiosuhdeluvun (0,91) mukaan olen merkittävästi ylipainoinen. Paperissa lukee lisäksi että "huomattava riski", sitä ei ole määritelty että minkä suhteen mutta varmaan olen riski lihoineni sekä itselleni, ympäristölle että yhteiskunnalle.
Ja seitsemän oikein kuntotestin tulos on (asteikolla 1-5, 1 heikoin, 5 vahvin):
Selän liikkuvuus 1.
Hapenottokyky 1.
Kehon luustolihasprosentti 1.
Käsivarsien lihakset 1.
Selkälihakset 2.
Vatsalihakset 3.
Jalkalihakset (näistä testattiin toimintakyky) 5.
Olen niin antiylpeä itsestäni että tekisi mieli laittaa ohjaajalle viestiä perään että kuule, mitä jos annettaisiin olla koko jutun.
Jälleen kerran seison ällistyneenä tämän julman totuuden edessä: miten helvetissä musta tuli tämä nainen? Jestas.
Maanantaisoturin matka on silti alkanut. Lainasin kälyltä kahvakuulan kotijumppaa varten ja syömisohjeet tulee pian, ehkä jo ensi viikolla. Varmaan voin jo sitä ennen yrittää saada jotain tolkkua tähän laiduntamiseen.
Mutta että voi hyvä tavaton tätä touhua silti. Lol.
Eihän sen nyt mikään ylläri pitäisi aikuiselle ihmiselle olla (ja siis vielä kaikista maailman aikuisista ihmisistä minulle, joka sentään olen perustanut jumaliste oikein BLOGIN aiheen ympärille), että on tullut kerättyä vähän matskuu ja mammaa sen sisäisen ballerinan ympärille, mutta että rasvaprosenttini on sitten irstas 45,5. Uuh. Viskeraalinen (se sisäelinten ympärillä oleva kaikkein pahin rasva) on onneksi vaan 7% eli ihan normaali.
Sekä painoindeksin (31,2) että vyötärö-lantiosuhdeluvun (0,91) mukaan olen merkittävästi ylipainoinen. Paperissa lukee lisäksi että "huomattava riski", sitä ei ole määritelty että minkä suhteen mutta varmaan olen riski lihoineni sekä itselleni, ympäristölle että yhteiskunnalle.
Ja seitsemän oikein kuntotestin tulos on (asteikolla 1-5, 1 heikoin, 5 vahvin):
Selän liikkuvuus 1.
Hapenottokyky 1.
Kehon luustolihasprosentti 1.
Käsivarsien lihakset 1.
Selkälihakset 2.
Vatsalihakset 3.
Jalkalihakset (näistä testattiin toimintakyky) 5.
Olen niin antiylpeä itsestäni että tekisi mieli laittaa ohjaajalle viestiä perään että kuule, mitä jos annettaisiin olla koko jutun.
Jälleen kerran seison ällistyneenä tämän julman totuuden edessä: miten helvetissä musta tuli tämä nainen? Jestas.
Maanantaisoturin matka on silti alkanut. Lainasin kälyltä kahvakuulan kotijumppaa varten ja syömisohjeet tulee pian, ehkä jo ensi viikolla. Varmaan voin jo sitä ennen yrittää saada jotain tolkkua tähän laiduntamiseen.
Mutta että voi hyvä tavaton tätä touhua silti. Lol.
torstai 22. marraskuuta 2012
Ei mulla muuta
Huomenna koittaa yhdenlainen totuuden hetki: tapaan omaohjaajan ensimmäistä kertaa. Otetaan mittoja ja kuntotesti ja kehon koostumus. Olen hengessäni lyönyt vetoa siitä että onko Fätistä pläskiä yli vai alle puolet. Sitten tulee ruokavalioremppaohjeita ja sellaista. Olen varovaisen toiveikas.
tralalaa!
torstai 13. syyskuuta 2012
Just do it
En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään treenaamisesta. Nokkelimmat-pokkelimmat teistä jo varmaan arvaavatkin mistä se johtuu, mutta muille selvennykseksi: ei ole ollut kirjoitettavaa, kas kun en ole treenaamassa käynyt.
Tuli töihinpaluushokki. Kolmen viikon tauon jälkeen kävin kaksissa treeneissä. Tuli flunssanperkeles, ensin Pojalle, sitten Miehelle ja lopulta Fätille. Taas olen kolmatta viikkoa tauolla ja hyperventiloin sielussani menetettyä aikaa ja lihasmassaa. Treenikaveri meni tuloksissa ohi kovaa jo kauan sitten ja alkeiskurssin aloittanut työkaveri sai heti ensi yrittämällä kumpparin kanssa leuan vedettyä.
Minä hinkutan ja junnaan paikallani, sekä painossa että treenituloksissa vaikka pään sisällä tuntuu että olen aivan eri ihminen kuin tammikuussa.
Tässäpä siis seuraava kasvun paikka. Crossfitin käyttöohjeissa sanotaan että ego pitäisi jättää salin oven ulkopuolelle, kukaan ei vaan maininnut että se tuntuu olevan se hankalin osuus. On täysin mahdotonta olla vertaamatta omia tuloksia muiden tuloksiin, vaikka työmäärä on aivan eri ja tavoitteet samaten.
Olen koko ajan hokenutkin etten halua painon pudotuksesta ja kuntoilusta tulevan mitään missiota jonka ympärillä elämäni pyörii, vaan muita elämänalueita ja arjen keskellä jaksamista tukevan sivuprojektin.
So why the long face? No koska olishan se nyt vaan niin ihanaa jos pelkkä hyvä aie palkittaisiin. Ja koska jossain takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko siitä etten ikinä saa mitään aikaiseksi ja sittenhän sieltä jo taas ryömii esille se Epäonnistuja.
Mutta: Mitä sitten jos en etene? Treenaaminen on kuitenkin kivaa.
Olenko tulosvastuussa muille kuin itselleni? En.
Pääseekö perille vähän hitaamminkin? Aivan varmasti.
Joten mitä tehdään? Treenataan kun ehditään, ja nautitaan siitä omasta keskinkertaisesta hiihdosta.
Hengitä. Innostu. Älä pelkää.
Treeneihin raahautumista odotellessa, tekeekö kukaan teistä kotijumppaa, ja minkälaista/millaisella rekvisiitalla?
Tuli töihinpaluushokki. Kolmen viikon tauon jälkeen kävin kaksissa treeneissä. Tuli flunssanperkeles, ensin Pojalle, sitten Miehelle ja lopulta Fätille. Taas olen kolmatta viikkoa tauolla ja hyperventiloin sielussani menetettyä aikaa ja lihasmassaa. Treenikaveri meni tuloksissa ohi kovaa jo kauan sitten ja alkeiskurssin aloittanut työkaveri sai heti ensi yrittämällä kumpparin kanssa leuan vedettyä.
Minä hinkutan ja junnaan paikallani, sekä painossa että treenituloksissa vaikka pään sisällä tuntuu että olen aivan eri ihminen kuin tammikuussa.
Tässäpä siis seuraava kasvun paikka. Crossfitin käyttöohjeissa sanotaan että ego pitäisi jättää salin oven ulkopuolelle, kukaan ei vaan maininnut että se tuntuu olevan se hankalin osuus. On täysin mahdotonta olla vertaamatta omia tuloksia muiden tuloksiin, vaikka työmäärä on aivan eri ja tavoitteet samaten.
Olen koko ajan hokenutkin etten halua painon pudotuksesta ja kuntoilusta tulevan mitään missiota jonka ympärillä elämäni pyörii, vaan muita elämänalueita ja arjen keskellä jaksamista tukevan sivuprojektin.
So why the long face? No koska olishan se nyt vaan niin ihanaa jos pelkkä hyvä aie palkittaisiin. Ja koska jossain takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko siitä etten ikinä saa mitään aikaiseksi ja sittenhän sieltä jo taas ryömii esille se Epäonnistuja.
Mutta: Mitä sitten jos en etene? Treenaaminen on kuitenkin kivaa.
Olenko tulosvastuussa muille kuin itselleni? En.
Pääseekö perille vähän hitaamminkin? Aivan varmasti.
Joten mitä tehdään? Treenataan kun ehditään, ja nautitaan siitä omasta keskinkertaisesta hiihdosta.
Hengitä. Innostu. Älä pelkää.
Treeneihin raahautumista odotellessa, tekeekö kukaan teistä kotijumppaa, ja minkälaista/millaisella rekvisiitalla?
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
89,5kg
1,6kg tullut takaisin. Oh well.
Vituttaako™ toimii, takana jo kaksi hyvää ateriaa, tämä päivän onnistumisprosentti on siis toistaiseksi 100.
Näillä mennään.
Vituttaako™ toimii, takana jo kaksi hyvää ateriaa, tämä päivän onnistumisprosentti on siis toistaiseksi 100.
Näillä mennään.
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Se siitä (explicit content)
Nyt riittää.
Tämä itsesäälissä vellominen ja oman varjon häpeily, nimittäin.
Olen ollut jokusen hetken (ehkä pari liikaa, köh) kesälomatunnelmissa syömisien suhteen, mutta mitä minä siinä olen menettänyt? En oikeasti yhtään mitään. Vähän rahaa tax-freehen, pari kiloa on tullut takaisin (huomenna aamulla on totuuden hetki), hermot tuhanteen kertaan; olen uinut sellaisissa pohjamudissa että hipiä helottaa häpeästä varmaan vielä vuoden päästäkin ja tuoksunen myös vienosti virtahevolle mutta Nykäsen Masaa lainatakseni so not? Kukapa nyt ei olisi vähän vinksallaan loman jäljiltä.
Kiitos kaikille mahdollisille henki- ja reaalimaailman hahmoille -joita voi olla kiittäminen- veljistä, pitkistä puheluista ja perspektiivistä. Nyt muutama miljoonan rahan kysymys, kaverille ei saa kilauttaa.
Oliko tämän matkan alunperinkään tarkoitus olla sprintti? EI.
Oliko tarkoitus vääntää hampaat irvessä ja leuka rinnassa, veren maku suussa ja mieli maassa? EI.
Kauanko vituttaa jos lopettaa sokerin ahmimisen? 2-3 PÄIVÄÄ.
Kauanko vituttaa jos ei lopeta? IKUISESTI.
Halusinko saada aikaan pysyvän muutoksen? KYLLÄ.
No onnistuuko se näillä keinoin? NO EI.
Tämä itsesäälissä vellominen ja oman varjon häpeily, nimittäin.
Olen ollut jokusen hetken (ehkä pari liikaa, köh) kesälomatunnelmissa syömisien suhteen, mutta mitä minä siinä olen menettänyt? En oikeasti yhtään mitään. Vähän rahaa tax-freehen, pari kiloa on tullut takaisin (huomenna aamulla on totuuden hetki), hermot tuhanteen kertaan; olen uinut sellaisissa pohjamudissa että hipiä helottaa häpeästä varmaan vielä vuoden päästäkin ja tuoksunen myös vienosti virtahevolle mutta Nykäsen Masaa lainatakseni so not? Kukapa nyt ei olisi vähän vinksallaan loman jäljiltä.
Kiitos kaikille mahdollisille henki- ja reaalimaailman hahmoille -joita voi olla kiittäminen- veljistä, pitkistä puheluista ja perspektiivistä. Nyt muutama miljoonan rahan kysymys, kaverille ei saa kilauttaa.
Oliko tämän matkan alunperinkään tarkoitus olla sprintti? EI.
Oliko tarkoitus vääntää hampaat irvessä ja leuka rinnassa, veren maku suussa ja mieli maassa? EI.
Kauanko vituttaa jos lopettaa sokerin ahmimisen? 2-3 PÄIVÄÄ.
Kauanko vituttaa jos ei lopeta? IKUISESTI.
Halusinko saada aikaan pysyvän muutoksen? KYLLÄ.
No onnistuuko se näillä keinoin? NO EI.
Täten lanseeraan uuden dieettini Vituttaako™
Kiitos veljeltä ihanan pitkän perspektiivipuhelun aikana saadun idean, aion ottaa käyttöön mahdollisimman helpon dieettiohjeen (koska ne monimutkaiset nyt ei vaan tällä hermorakenteella toimi. Piste.):
Jokainen asia, joka menee suuhun, menee sinne vasta tämän ajatusmankelin läpikäytyään:
Vituttaako illalla että söin tämän?
Ei muuta.
Käytännössä:
Vituttaako jos syön kunnon tukevan aamupalan jolla jaksan hienosti lounaaseen asti? Ei. (toimii)
Vituttaako jos korvaan lounaan voikkareilla ja ranskan pastilleilla? Kyllä. (ei toimi)
Kätevää, eikö?
Tällä lähden liikkeelle, kaikki kalorit ja blokit ja grammaset saa nyt mun puolestani imeä parsaa, minä palaan olennaisen äärelle. Katsotaan mitä tapahtuu.
Lupaukset tälle viikolle (josta tulee hyvä, voin jo haistaa sen kaiken tämän kuivuneen mudan yllä):
Käyn vaa'alla, syön yllä olevan ohjeen mukaan, käyn kerran juoksemassa, kerran treeneissä ja relaan.
Ihmisarvoni ei ole parin viikon repsahduksesta kiinni. Miten ihastuttava ajatus.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Oma hiihto
Itse ratkon tällä hetkellä kuumeisesti muun muassa pienen pyllyn ja kapean uuman yhtälöä. Sivuosaa näyttelevät ikuisuuskysymykset "mikä musta tulee isona" ja hieman yleismaailmallisempi "onko sittenkään hyvä näin". Mitkään pakettiratkaisut painonpudotuksessa eivät tähän saakka ole tuntuneet kotoisilta joten ajattelin sorvata oman mallini itseni kohdalla toimivista keinoista ja katsoa mihin asti sillä päästään.
Tutkin tuossa (= googletin) projektinhallinnan työvaiheita ja huomasin hypänneeni suoraan projektin asettamisesta sen toteutukseen ilman projektisuunnitelmaa, ja itse asiassa tavoitteiden asettaminenkin jäi vähän puolitiehen. Onpa kumma jos on vähän orpo olo nyt kun Tappodieetin ensimmäinen (ja tod.näk. myös viimeinen) rykäisy on ohi. Joten, aloitetaan alusta.
Projekti (insert joku vetävä nimi, miten olisi Soinnun perseen puolitus)
Tavoitteet:
Painonpudotus: Jos olen nyt päässyt kokoluokasta WTF!? osastolle OMG!!!, voisi tavoite ensi vuodelle olla LOL. Kiloina siis tavoitepaino 1.1.2013 enintään (eli siis saa olla vähemmänkin kiloja) 79,9 kg eli pudotettavaa on yhteensä 10,2 kg, joista jäljellä 11.6. 8,2 kg. Se tekee hippasen alle 300g per viikko jaettuna koko jäljellä olevalle vuodelle. Ei mikään mahdoton ajatus.
Vaatekoon pieneneminen: Kaksi numeroa alaspäin, eli alaosa 46 -> 42, yläosa 44 -> 40. Työmaata riittää, joskin jotkut 44 koon hameet menevät jo, huraa.
CrossFit: 1 leuka kuminauhalla (raakana on vasta pilke silmäkulmassa). 60 cm boxihyppy. Maastaveto omalla painolla (varmasti motivoi painonpudotuksessa). Päälläseisonta. 1,6 km juoksu.
Keinot:
Painonpudotus: Hyvä (as in hyvänmakuinen) ja terveellinen ruokavalio, jota jaksaa pitää yllä vaikka lapsi ei olisi edellisenä yönä nukkunutkaan. Se tullee olemaan jonkinlainen yhdistelmä Zonea, GFG:tä ja maalaisjärkeä (HAH, sillähän ollaan ennenkin päästy pitkälle, joopa joo). Menun konkretisointi vaatii vielä runsaasti ajatustyötä ja lisää lukemista - edelleen haaveilen koko perheen yhteisistä ruoista, joita vain eri höysteillä sävytetään eri yksilöille sopiviksi, tosin tämäkin saattaa jäädä pilkkeeksi silmäkulmaan, kunhan nyt saisin perheen ukot samoille sapuskoille suurimpana osana päivistä. Säännölliset ruoka-ajat ja etukäteen tehdyt ruoat ovat ainakin avainasemassa, jotta Fätti ei heti hairahdu leipälaatikolle.
Vaatekoon pienentyminen: ks. yllä ja alla.
CrossFit: Säännöllinen treenaaminen samoina päivinä, ei treenien valikoimista. Olen milloin milläkin verukkeella skipannut kaikki treenit joissa on juoksua (koska juokseminen jos mikä on kamalaa ja hirveää ja inhottavaa touhua yäk yäk yäk), mutta s'on loppu ny! Täytyy myös pitää perhepoliittinen neuvottelu aiheesta "Moneenko vauvavapaaseen vanhempi on oikeutettu", eli josko lisäisin yhden CF-treenipäivän viikkoon. Tosin elokuun lopussa alkava päiväkoti-työ-rumba syö resursseja muulta kodin ulkopuolella tapahtuvalta elämältä. Siksi toinen vaihtoehto -joka olisi houkuttelevampi jouston puolesta- olisi lisätä viikko-ohjelmaan muuta liikuntaa kotitreeninä, esim. kahvakuula tai lenkkeily. Tai jos hankkisi zumba-dvd:n (huumorivitsi). Saa ehdotella!
Projektin seuranta:
Punnitus kahden viikon välein maanantaisin, vaatekokoa etsitään sijoittamalla shoppailua terapiamielessä sopiviin väleihin. Tosin tällä hetkellä shoppailu on vaatekoon puolesta sen verran traumaattista toimintaa että terapiaa tarvitaan pikemmin sen takia.
Miltä näyttää? Yritän saada ruokailun pelisäännöt viikonloppuna viimeistään kasaan. Siihen saakka pärjään säännöllisillä ruoka-ajoilla, lihalla ja kasviksilla ja terveellä järjellä (toivottavasti ei hirveästi tule takapakkia).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)