Poika istui äsken puoliksi pureskeltu omenanpala suussa syöttiksessä ja tuijotti pitkään tyhjää. Yhtäkkiä suusta livahti vahingossa ulos se ainoa ajatus joka siellä oli enää viimeiseen viiteen minuuttiin pyörinyt ("Kaapo"), ja haihtui rumaan oranssiin ikkunaverhoon (joka vielä kaupassa oli tosi kaunis). Sen jälkeen ulos tuli enää yksittäisiä merkityksettömiä tavuja kunnes tuli uni ja haki taaperon lataukseen höyhensaarille.
Mulla on ollut ihan samalainen olo siitä huhtikuun lopussa olleesta juoksutapahtumasta saakka. Siihen loppui veto. Jo ennenkin ryydytti ihan helvetisti mutta siihen plörähti nyt se viimeinenkin tsemppi ja mielenkiinto oman navan ympärillä pyörimistä kohtaan.
Viimeisten parin-kolmen viikon aikana on tuntunut siltä että yritän
painonpudotusta vain tavan vuoksi. Ja siinä ei hei ole mitään järkeä.
Pyöriskelen tässä 85 kilon ympäristössä, vähän hormoneista ja suolan
määrästä riippuen joko yli tai ali sen, mutta mitään merkittävää
muutosta ei ihan oikeasti ole tapahtunut pitkään, pitkään aikaan vaikka
kuinka tärkeänä aloitan aamusta merkkaamaan kaloreita ylös ja poljen
töihin ja julistan hyviä aikeitani.
Musta saa kauniita ja rumia kuvia, näytän joko hyvältä tai huonolta, riippuen siitä kuinka suorassa jaksan seistä ja onko tukka miten hyvin tai huonosti. Kuvittelin ettei mitään kehitystä ole tapahtunut kunnes tilasin kesävaatteita postimyynnistä ja sain lähettää yli puolet vaatteista takaisin koska vanhat koot eivät enää pysyneet päällä. Jaksan näemmä kantaa sekä poikaa että sen taaperokärryä koko matkan puistosta kotiin eikä pahemmin ala edes käsiä painaa.
Lisäksi voisin tilittää siitä, miten tämä koko vouhkaus ottaa mua ajoittain päähän ihan järkyttävästi, mutta Kukka kirjoitti siitä jo niin hyvin ettei tarvitse vaivautua.
Tuntuu siltä että unelmasta hävisi hohto ennen kuin edes saavutin sen. Vai saavutinko kuitenkin ja onko sillä enää edes väliä?
Sillä juuri nyt on upea ilma, ihan liian upea sisällä istumiseen ja blogin päivittämiseen. Fätti laittaa pienempää relettä päälle ja painelee pihalle, muhkuroista ja raskausarvista viis.
Kovasti siis edelleen haluaisin kirjoittaa ja blogia päivittää, mutta tämä aihepiiri - niin. En tiedä onko mulla siitä enää mitään sanottavaa. Voi olla että viikon päästä on jo toinen ääni kellossa, tai uutta blogia tulilla. En tiedä.
Laittakaa koneet kiinni. Menkää ulos. Pussailkaa. Kesä!