maanantai 29. huhtikuuta 2013

Back on Earth

Siinä se, tämän päivän teema. (ja ihan törrrrrkeen hyvä biisi, jonka olemassaoloa en muistanut)

Olen leuhotellut muutaman viikon jossain ihan ihmeellisessä häpipleis-hymistelykuplassa, jossa vaaka näyttää muka ihan omiaan ja olen toooosi hyväkuntoinen ja fitti. Johtuuko sitten flunssasta vai erilaisista mittauksista jotka kertoivat että sitä pläskiä vielä löytyy vaikka kahdelle naiselle jakaa, aloin nyt viimein uskomaan vaakaa ja sitten näin vielä tämän ihan vitun upean kuvan joka on otettu viime viikkoisen juoksukisan lähdöstä.

Ai hevon-perkeleen-perse.

Ai jumalauta saatana.

KATTOKAA NYT TOTA!!!

Ei pysty.

Voi hevonvittu.

Ihan oikeesti.

Tästä flunssasta toivun, tosta kuvasta en.

Käly lohdutti että kyse on geeneistä, koska mun veli ei myöskään onnistu kuvissa. Ilmeisesti sukupuumme jostain oksasta roikkuu merinorsu.



Onneksi olen tästä vapun yli lomalla joten töihin ei tarvitse lyllertää ennen kuin torstaina.

Että jos on joskus ollut lihava olo niin nyt. Takaisin paastolle lomps.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Rullaa

Kotikone on palannut hämärän rajamailta toimintakykyiseksi, samoin Fätti. Poika pääsi pinnasängystä isojen poikien sänkyyn, joten nyt on tilaa mellastaa ja nukkua kunnon öitä. Huraa! Viime yönä tosin taidettiin molemmat nukkua lattialla - Poika oli aamulla putoamisvaaran takia lattialle sängyn viereen laitetuilla tyynyillä pötköllään kun kävin sen noukkimassa, ja itse nukahdin yhden maissa yöllä tunniksi olkkarin lattialle kun olin käynyt kuulostelemassa ilmeisesti ko. putoamisesta johtunutta itkahtelua, joka muuttuikin heti takaisin kuorsaukseksi.

Niille jotka eivät tuolla Naamiksen puolella nuohoa tiedoksi, että Minä Olen Nyt Juossut. Töihin vieläpä, kaikista maailman paikoista. Pisin yhtäjaksoinen pätkä oli 2km, mikä on enemmän kuin olen juossut yhteen pötköön viiteentoista vuoteen. Jos en ole aihetta vielä tarpeeksi kattavasti käsitellyt, niin tiedoksenne että Minä Inhoan Juoksemista. Josta johtuen en ole sitä ennen crossfitin aloittamista edes kokeillut, jos ei bussipysäkille aamukiireessä sprinttaamista lasketa.

Tämä "juoksuinnostus" johtuu siitä halavatun Kustannuspaikan BusinessRUN-tapahtumasta, johon heikkona hetkenä ilmoittauduin duunikaverin kanssa 5km matkalle. Häppeninkihän on vaatimattomasti vasta ensi viikolla, treeniaikaakin jäi näin kertakaikkiaan ruhtinaallisesti jopa viikko, kas kun en niitä lenkkareita saanut aikaiseksi hankkia kuin vasta viime su, kun "sehän on vasta huhtikuun lopussa se juoksu". Ja niin ne viikot sitten vieri. Hupsista saatana.

Juoksutreeniksi valikoitui työmatka perin tieteellisestä syystä "en ehdi enää bussiinkaan koska ne vaipatkin pitää vielä viedä päiväkotiin ja illalla en enää saa aikaiseksi". Ajattelin alunperin juosta intervalleja niin, että juoksisin aina sen matkaa kuin jaksan, kuitenkin vähintään minuutin, ja kävelisin pari katuvalon väliä.

Lähdin juoksemaan. Kolmen metrin jälkeen rintaa poltti ja vatsaa pisti ja jalat painoivat tonnin. Jatkoin tsemppaamalla itseäni sillä että mitä jos joku kouluaikojen ihastus olisi näkemässä alennustilani. 1,5min jälkeen oli pakko antaa periksi ja nilkuttaa muutama valotolpan väli, kyllä ei kuulkaa siinä vaiheessa naurattanut kun työkaveri oli sivulauseessa sanonut käyneensä kevään ekalla juoksulla ja juosseensa kolme kilometriä. KOLME KILOMETRIÄ!?! Sehän on ihan karsea veto!

Otin uuden lähdön. Jalat toimivat jo paremmin, mutta menin vieläkin liian lujaa, eikä pieni nousu (siis oikeesti, maa nousi viiden metrin matkalla tyyliin 30cm) auttanut asiaa. Ylpeyttä ja orastavaa paniikkia nieleskellen pakotin itseni samaan 1,5min juoksuun ja panin sitten taas kävelyksi.

Kävelin vähän pidempään ja pohdin mahdollisuuksiani. Takaisin kääntymisen sijaan päätin juosta nöyryytyksen uhallakin (työmatkan reitti on aika vilkkaasti liikennöity, sekä kevyen- että moottoriliikenteen puolesta) sitten vaikka pelkkiä minuutin vetoja töihin asti.

Lähdin taas lönkyttämään. Nyt oli kadonnut jo kaikki kunnianhimo mihinkään ponnaria tarmokkaasti heilutteleviin lennokkaisiin juoksuaskeliin, lähdin vain hissuksiin jolkottamaan puiston poikki omiin synkkiin ajatuksiini vaipuneena.

Havahduin kilometrin päässä ja meinasin kaatua kun tajusin että askel rullaa ja juoksen edelleen. Ei se nyt mitenkään erityisen hyvältä tuntunut, mutta olo ei enää pahentunut vaan hengitin tasaisen puuskuttamalla ja kädet hötkyi koukussa rinnan alapuolella rentoina kuin pilveä poltelleella oravalla ja jalat lönkytti eteenpäin. Päätin juosta niin pitkään kuin jaksan, ja väitän kovasti, että ilman niitä yksiä punaisia valoja joihin vauhti tyssäsi, olisin juossut koko matkan töihin. Kävelin vielä niiden jälkeen yhden korttelinvälin ja siitä juoksin loppumatkan töihin asti.

Yhteensä juoksua kertyi noin 2,5km ja aikaa koko settiin kului noin 20 minuuttia.

Perillä olin ihan Eye of the tiger.

Maalissa on helppo hymyillä.

Näiden kanssa ei huomioliivejä tarvita, höhö.

Uimalakkia imitoineen juoksupipon alta kuoriutui vuoden kampaus.



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Nukkumatti meidän joka olet hukassa vol. 2

Tervehdys. Meillä ei nukuta. Tarkemmin sanottuna Taaperska ei nuku ja minä huonepalvelijana en siis sitäkään vähää mitä se.


Olen tästä johtuen täysin tauolla kaikesta paasto/laihdutus/hyvistelytoiminnasta, sillä Äiteen toimintakyky on nyt hyvin rajoittunutta ja henkinen sekä fyysinen jaksaminen verrattain heikkoa. Lisäksi IBS-oireilu ei vieläkään näytä talttumisen merkkejä vaikka Molkosan-vesi sitä onkin helpottanut.

Siksi siis lyhyesti vain kuulumiset ennen kuin otan pienet torkut ennen iltavuoroon lähtöä:

Maanantaina kävin vihdoin siellä painonnostossa. Se oli just niin kivaa kuin muistelinkin, vaikka tekniikka olikin luokkaa "eiku pidettiinks tästä pyllyllä, nenällä vai käsillä kii tästä tangosta", ja tein tekniikkaharjoitteluna rinnallevetoa allemenolla kymmenen kilon pikkutyttöjen tangolla ja sain siitä reidet ja hartiat niin juntturaan etten meinannut saada eilen paitaa pois päältä ilman apua.

Tiistaina aloitin täysin omaa kroppaa kuuntelematta ja vastoin parempaa tietoani paastoamaan. Yhden maissa pimeni silmissä ja totesin että olo on ehkä tarpeeksi kidutettu jo muutenkin ilman järjetöntä energiavajausta. Hain kahvin, sämpylän ja toffee-pähkinä-suklaa-muffinssin ja toivuin. Jotkut tilanteet nyt vaan vaatii suklaata. Piste.

Voi ja sokeri käynnistivät aivotoimintaa sen verran, että viime yönä nukuttiin ensimmäistä kertaa pikkuvauva-ajan jälkeen koko jengi samassa huoneessa, ja yö menikin jo aavistuksen verran mukavammin. Bonuksena hieman paremman levon päälle sain aamulla nostaa unenpöpperöisen, hilpeän, muumi-laulua (eimuumitaloalukitayöksijne) vaativan Pojan kainaloon muksahtelemaan. Ei huono ollenkaan.

Mielenterveyttä hoidan laittamalla torkkujen päälle tukan nätisti ja lukemalla vähän lisää Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike-kirjaa.

Taudin kuva: unenpuutteesta johtuva musta aukotismi.
Hoito: oireiden mukainen.
Ennuste: ihan hyvä.

Pus!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Korresterooli

Kävin keskiviikkona kuulemassa ikätarkastusta varten otetun verikokeen luvut. Kaikki oli niin kuin pitää pientä kuprua lukuunottamatta. Kokonaiskolesteroli oli 3.9 eli oikein kauniisti sallitun rajoissa (5 on katto jos ei kekä tiedä). Sekä huono (2.0) että hyvä (1.5) olivat alle suosituksen - tai siis hyvä yli ja huono ali - mutta huonoa oli kuitenkin enemmän kuin hyvää.

Olen nyt pikaisesti käännellyt nettiä nurin, enkä löydä oikein mistään neuvoja siihen miten hyvän määrää saisi kasvatettua. Kolesterolin alentamisesta on joka nurkka tietoa väärällään mutta tähän spesifiin kysymykseen en vastausta löydä.

Eli jos on jollakulla linkittää tai kertoa jotain niksejä niin otan ilolla vastaan. Ei se terkkarikaan oikein mitään sanonut, ei tuo vissiin kuitenkaan mikään varsinainen ongelma ole. Vähemmän voita leivälle kuulemma. No daa. Vähemmän leipää voisi olla mun tapauksessa vielä parempi... Öljyjen kanssa ei kuulemma tarvi hirveästi hifistellä, kotimainen rypsi ajaa oliivin asian. Nyt sitten vain herää kysymys että mihin helkkariin mä sitä öljyä tungen? Aamupuuroon vai?

Olin tosi huojentunut että ei ollut mitään häikkää missään arvoissa, mulla on aikamoiset sukurasitteet vähän kaikkiin kansantauteihin mitä osataan Suomessa nimetä. Glukoosi oli 4.3 (min 4.2 max 6.0), 24h paastoarvo. Siis ihan oikea ei-edes-vettä-paasto eikä tuo mun paastohko-paasto.

Sain kuitenkin painonpudotus- ja paastoproggiksesta vinkattuani uusintalabrat heinäkuulle, ihan mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan on menty.

Kesää odotellessa!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Päästöstä päästiin

No niin, jokohan alkaisi elämän voittaa. Saimme siis paastoviikon päätteeksi koko porukka vatsataudin, ukot selvisivät vähemmällä pidemmän kaavan kautta, itse otin 12 tunnin täysihoidon. Pätkäjätkä ei nuku vieläkään mutta on sentään alkanut syömään joten uskallan ehkä väittää että ollaan voiton puolella.

En tiedä johtuuko paastosta vai päästöstä, mutta vatsa on oireillut ärtyneesti ensimmäistä kertaa moneen vuoteen satunnaisia stressejä lukuunottamatta.

Hyvä on, kuva on huijausta ja otettu 2011 pari viikkoa ennen laskettua aikaa, mutta tällä viikolla on taas ollut noille äitiysajan soputeltoille käyttöä. Ihan järkyttävä turvotus joka ruokailun jälkeen ja illalla heiluu peitto 11 boforin voimalla niin että mies lähtee ovet paukkuen keittiöön evakkoon.


Onneksi on vertaistuki - Varpu vinkkasi Pätkistely-ryhmässä Molkosan-veden ihmeitä tekevästä voimasta. Kävin torstaina hakemassa purkin Molkosan Vitality jauhetta, eikä ole sen jälkeen paljoa vatsa vaivannut. Ihanaa! Alkuperäinen Molkosan kuulemma maistuu ihan hanurille, mutta tässä on aika kiva ja kevyt appelsiinin maku, menee ihan huomaamatta alas mehun korvikkeena. Mainos ei ole maksettu, olen vain ollut ymmärtävinäni että tätä blogia joku muukin vatsavaivainen lukee, joten kannattaa kokeilla.

Tällä viikolla jätin paastopäivät suosiolla väliin, halusin antaa suolistolle toipumisaikaa eikä näillä yöheräilyillä ja häröilyillä olisi juuri pinna mitään ekstraa kestänytkään. Ensi viikolla ajattelin ottaa taas tiistaina paaston. Toinen päivä onkin sitten vähän vaikeampi valinta, sillä jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olen to-pe yh-mudena kun Mies lähtee etelänaapuriin duunireissuun. En tiedä kuinka hirveen hyvä ajatus on jättää syöminen pois jos on erittäin energisen ja uhmaisen lapsen kanssa kaksin kotona, en ajatellut päätyä otsikoihin kuitenkaan, niin tärkeää ei paastoilu ole.

Ja kun nyt paastoilun tärkeyteen päästiin: Minä en aio noudattaa orjallisesti mitään paasto-ohjeita, koska a) olen jurnuttava, ämpyilevä vastarannankiiski, b) tykkään syömisestä, c) en alkanut projektiin oppiakseni lisää paastoamisen säännöistä, vaan oppiakseni tuntemaan oman nälkäni ja tunnesyömiseni rajat tarkemmin.

Tämä tarkoittaa, että kahvia ei lasketa. Ei vaikka juon sitä maidon kanssa. Piste. Pyrin mahdollisimman lähelle 500 kaloria päivässä, mutta jos kalorit menevät jonain päivänä lähemmäs 700, tai jopa tuhatta, en aio syyllistyä. Se on edelleen ihan naurettavan vähän energiaa naiselle, jonka mitat ovat 172cm ja 85kg.


Paastoan 24h iltapalasta iltapalaan. Eli syön tuhdin iltapalan, paastoan seuraavan päivän ja sitten lopetan taas tuhtiin iltapalaan. Tämä syistä avio-onni, perherauha, terve järki. En todellakaan kestä mennä nälkäisenä nukkumaan, varsinkaan nyt kun nämä yöt on yhtä hiiuliheitä sairastelujen ja eroahdistusten ynnä muiden mystisten "kuun asema on väärä ja lakana rypyssä"-taaperosyiden takia.

Tässä vielä kuvamatskua viime viikon torstailta, jolloin oli viimeinen paastopäivä. Aamupalalla persikkaa mehussa ja lounaaksi iso salaatti ja broiskuleike. Ja ei, en todellakaan pyyhkinyt soosia pois fileen päältä. Päivällissyömisiä en enää kuollaksenikaan muista, mutta jotain linjalta omena ja leipä se taisi olla.

Voikaa hyvin!

Aamupalaa.    


Lounasta.