sunnuntai 18. elokuuta 2013

Öljyä koneeseen

Jes, olen keksinyt uuden ihanan lisän puuroon. Ruokaöljy, huraa!

Löytö pohjaa Kiloklubissa harrastamaani vihreän pallon metsästykseen, joka on siis Kiloklubin tarjoama apuväline ruoan laadun tarkkailuun. Tavoitteina on "yli 600g kasviksia, suositus proteiinien osuudeksi kokonaisenergiasta on 15-35%. Rasvaa tulisi olla 25-65%, joista tyydyttyneitä rasvoja alle 33%, alle 10% herkkuja päivän kaikesta syömisestä ja vähimmäiskuitumäärä on 25 g. Jos ruokavaliossasi on viljatuotteita, ne ovat myös tarpeeksi runsaskuituisia, eli niissä on kuitua yli 6g/100g." Tämä siis suorahko sitaatti tältä päivältä, eli jos syön tänään niin kuin plääni on, olen ylpeä neljän vihreän pallon haltija, jee.

Noista kaikkein hankalimmin toteutettava on ollut rasva. Olen syönyt sitä päivän mittaan paitsi liian vähän, myös vääränlaista. Tästä on lyhyehkön empiirisen tutkimuksen mukaan johtunut muun muassa se, ettei mun aamupala ole pitänyt nälkää. Syön aamupalaksi puuroa raejuuston ja marjojen/hedelmän kanssa seitsemän maissa ja yhdeksältä on jo kiljuva nälkä. Siinä kun on vielä aamukahviaika duunissa ja Fazer-Amica on kiskaissut tuoreet pullat ulos uunista niin yritäpä vastustaa niitä. Kyllä ei onnistu. Olen aikaisemmin yrittänyt lisätä proteiinia aamupalaan, mutta muutos ei ole nälän suhteen ollut merkittävä, ainoastaan kalorit ovat alkaneet paukkua.

Mutta nyt olen lorotellut puuron sekaan ruokalusikallisen ihan tavallista ruokaöljyä (näistä mun eväistä on muuten superfoodit kaukana), ja kas. Ei ole maha mourunnut ennen lounasaikaa, ja tuntuu että putkistokin on pelannut paremmin. Ja kyllä on hyveellinen olo! Nyt on niitä Pehmeitä Rasvoja lautasella, vihdoinkin. Eikä maistu läpi. Ja muuttaa helposti jäähtyessään tahmaiseksi muuttuvan mikrotetun puuron mukavan notkeaksi.

Jotta ei totuus pääsisi arkeen paluun jälkeen unohtumaan, syyskauden ensimmäinen lenssu on pidetty. Tai siis perheen miehet ovat, itse yritän parhaillaan hukuttaa sitä maitohappobakteereihin, vitamiineihin ja nenäkannulla suolaveteen. Tämähän tarkoittaa vain sitä että

IHANAA! EI TARTTE ALKAA VIELÄKÄÄN JUMPPAAMAAN!
 

Muita oivalluksia 

"---Ja niinpä alamme etsimään asiakkaan kanssa mielekkäämpää liikuntaa. Varsin usein lähtötilanteessa henkilö käy jumpissa, salilla ja/tai lenkeillä – ja jos ei käy, niin kokee että pitäisi käydä ja kokee siitä huonoa omaatuntoa. Ja kun kysyn, mikä näistä oikeasti on sellaista mitä tehdään kehon/painon/ulkonäön vuoksi ja mikä on sellaista, josta hän aidosti tykkää niin aika vähän jää jäljelle entisestä liikunnan ajatusmallista. Ja sitten alamme miettimään mikä on sellaista mistä hän pitäisi. Jotain ajatuksia ihmisillä siitä yleensä on ja lisää kokeillaan ja keksitään ajan kanssa. Ja uskomattoman usein lopputulos on jokin kombinaatio jumppaa, tanssia, joogaa ja ulkona luonnossa kävelyä – merenranta yleensä jos sellaista löytyy ja metsä jos ei löydy. Ja tämä on mainio kombinaatio. Mutta voisi se olla - ja on - moni muukin kombinaatio. Pääasia, että elämässä on enemmän mukavaa puuhastelua ja liikkumista. Se mikä on mukavaa liikuntaa on pitkällä aikavälillä myös tehokasta. Ja lopputuloksena olisi ihanteellisesti henkilö, joka jatkossa liikkuu pysyvämmin ja samalla saa paremmin liikunnan hyvinvointivaikutuksia kaikilta sektoreilta eikä vain koeta polttaa hitosti kaloreita ja muokata kroppaa. " via Patrik puntaroi
 Arvatkaa mihin ilmoittauduin tämän kuun alussa ja mikä alkaa puolentoista viikon päästä?


Aikuisten tanssitunneille. Jes! Ensin on viisi viikkoa balettia, sitten viisi viikkoa show-tanssia ja vielä viisi nykytanssia. Olen yhtä aikaa aivan mehuissani ja aivan kauhuissani - luin nimittäin pienenkin präntin jossa sanottiin että "aikuisten" tarkoittaa yli 16-vuotiaita. Minähän olen viittä vaille 30. Eikä mulla ole kuin nimellinen jazz-tanssitausta, eikä olemus nyt muutenkaan ole kovin ballerinamainen. Mutta se parhaiten nauraa joka itselleen nauraa.

Olen pohtinut kovasti tätä liikunta-asiaa viimeisen puolen vuoden aikana ja tuo Patrikin todella hyvä artikkeli kolahti ihan tosissaan.

Crossfit oli ihanaa. En ikinä pysty kertomaan kenellekään joka ei ole yhtä syvissä vesissä uinut, kuinka mieletön merkitys oli sillä että mut otettiin vastaan salille ihan niin kuin kenet tahansa, että en kertaakaan kokenut valmentajalta minkäänlaista ylenkatsetta tai sääliä tai myötähäpeää, vaan että mua opetettiin ihan alkeista tekemään perusjuttuja ja yrittämään aina vaan uudestaan. Tällaiselle peruskehopessimistille se oli korvaamatonta. Opin nauttimaan liikkumisesta ja hikoilusta, opin ylittämään mukavuusrajani ja itseni ja kasvatin kuntoa aivan hulluna. Laji oli täydellinen sitä kuntoutusta varten, jota kroppa vaati vuosien kaltoinkohtelun jälkeen, raskauden ja alkuäitiyden jäljistä puhumattakaan.

Treenaaminen kuitenkin jäi viime syksyn jälkeen sairauskierteen jalkoihin, ja kevään valvomiset veivät viimeisenkin innon lähteä sellaiseen rääkkiin jota crossfit kuitenkin on, varsinkaan kun en olisi pystynyt käymään salilla säännöllisesti, edes kerran viikossa. Samalla kypsyi ajatus siitä, että haluan kokeilla muitakin lajeja, nyt kun kiinnostus ja innostus liikuntaan on viimein herätetty. Koska aika on kortilla ja olemme muuttamassa "maalle", jäävät crossfit-tunnit pois kuvioista nyt ihan virallisestikin, ainakin toistaiseksi. Toiminnallista harjoittelua sen sijaan toivoisin jatkavani, muoto vaan on vielä epäselvä.

Mutta kyllä on surutyötä tehty, voi hyvänen aika. Vaikka en ole pitkään aikaan salille päässytkään, olen kuitenkin kokenut jotenkin olevani yhä osa yhteisöä ja että mulla on joku "oma juttu", olin crossfit-tyttö! Tuntuu ihan kuin lähtisin laimentuneesta rakkaussuhteesta, jotenkin sitä toivoisi että vanha kipinä vielä palaisi mutta sisimmässään tietää että niin ei käy.

Vaan makkarin nurkassa odottelee jo käyttäjän parantumista upouusi 10kg kahvakuula ja kaapissa hyppynaru. Kyllä mä vielä sen oikean löydän.

maanantai 5. elokuuta 2013

Elämän tapailua

Kuinka sitten kävikään?

Vitsistä liikkeelle lähtenyt talon vilkaisu ("Mikähän tossa on vikana kun se ei ton enempää maksa, heh?" "En tiiä, varmaan joku hirvee homepommi, hehe." "Siinä olis näyttö tänään, mennäänkö, hehehe?" "No jostainhan se täytyy alottaa, hehehehe.") johti ensi-ihastuksesta kuntokartoitukseen, hyväksyttyyn ostotarjoukseen ja asunnon myyntirumbaan. Menihän se loma näinkin. Hupsista saatana. Ensi viikolla vaihtavat neliöt omistajia kahteen kertaan.

Tiedän kyllä että maailma on täynnä (siis niinku ainaki neljätoista tusinassa) naisia, jotka edes hengästymättä pitävät huolta kurveistaan, kutreistaan, kynsistään, kodistaan, perheestään, lemmikeistään sekä luovat uraa yhtä aikaa. Tiedättehän, tämä "sain kolmoset luomu-kotisynnytyksessä ja kirjoitin väitöskirjaa hoitovapaalla, samalla kun varmistin perheemme toimeentulon myymällä itse kutomiani bambuvaippoja nettikaupassani"-tyyppi.

Noh. Minä en kuulu heihin. Niinku en todellakaan.

Mulla pysyy just ja just kolme palloa käpälissä: työ, perhe, minä - ja niissäkään en pidä rimaa kovin korkealla. Tähän väliin kun elämä linkoaa yhdenkin ylimääräisen tekijän niin sinne meni tasapaino, ja helpoin yhtälöstä karsittava on oma hyvinvointi. Sitä paitsi jos nyt ihan rehellisiä ollaan, siihen stressiin oli todella kiva syödä. Koska syöminen nyt on vaan ihan parasta. Olen kirjoittanut aika pitkään Oodia syömiselle. Se alkaa näin:
Oi ruoka, ruoka, antaja Ilon ainaisen!

Aamupala mi hengen nostaa, kantaa päivään alkavaan. Ken aamukahviin kielen kastaa, uskoo uuteen huomiseen.

Välipalaa, välipalaa! Siihen mieli karkailee. Se ottaa pienen hetken aikaa, Fazerinan muotoisen.

Lounastunti, nyt se alkaa!
Ja siihen loppui veto. Mutta siis joo. Syöminen, sydän sydän sydän.

Joten: kuinkas sitten kävikään? Plussaa tuli, melkein neljä kiloa. Että vähän kesämasua joo.

Olo on fyysisesti aivan karmea, mutta olen ottanut (taas) tilanteen haltuun. Vaihtelun vuoksi täyttelen lomakkeita tuolla Kiloklubin puolella ja suunta on paitsi eteen-, myös alaspäin.

Ja koska kypsyin siihen Fätti-Fitti- puheeseen ja totesin että ei musta mitään tiukkalihaista fitness-konetta ihan oikeasti saa, ei millään, siirryin tematiikassa eteenpäin etsimään sellaista mukavaa ihan oikeasti itselleni sopivaa elämäntapaa joka tukisi mun kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia, sekä korvien että ruumiinaukkojen välissä. Jotenkin oletan että kun se tasapaino ja tyyli löytyy, löytyy myös lopulta hieman kapeampi uuma ja pienempi takamus.

Joten tervetuloa tänne, entiseen Fätländiin. En todellakaan tiedä mitä seuraavan mutkan takaa löytyy mutta ajattelin yrittää tehdä edes matkanteosta mielekästä.

No, ehdittiin me vähän lomaillakin.