lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hetkinen...

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme. :(

Näissä tunnelmissa menee tämä pääsiäinen, ei siis ainakaan yölepoa ole luvassa. Mutta jospa noita pop-up-päikkäreitä sitten.



Syökää sillä aikaa tuhannen tuhatta suklaamunaa ja perustakaa leluarmeija ja järkätkää vallankumous. Pus!


torstai 28. maaliskuuta 2013

Huono päivä

Ei tullut hyvä päivä. Tuli huono.

Iltapäivällä paaston aiheuttama kevytpäisyys paheni kuvotukseksi ja huippaukseksi. Ostin marja-hedelmä-smoothien (vain marjoja ja hedelmiä) helpottamaan oloa, ja pärjäsinkin fyysisesti ihan ok sillä ja yhdellä juustoleivällä iltapalaan asti, johon paasto taas päättyi.

Mutta jumaliste että on vituttanut. En ole uskaltanut kotona puhua mitään kun tuntuu että on täysin mahdotonta olla avautumatta jostain, ja vaikka ei avautuisi, ulosanti ei ehkä olisi ihan sieltä aurinkoisimmasta päästä vuorovaikutusskaalaa. Pinna on lyhyt kuin joku asia joka on ihan törkeen lyhyt. Niin lyhyt etten jaksa nyt keksiä vertausta. What ever.

Joten tähän väliin tarjoilen ruokakuvien sijaan vain vanhan mutta joka vuosi yhtä hillittömästi (minua) naurattavan vitsin ja painun pehkuihin kihisemään mykästä raivosta.

p.s. Pojan nokka vuotaa siihen malliin että saatan joutua käyttämään sairaspoissaolo-oikeutta ennemmin kuin ajattelinkaan. ...and when it rains, it pours.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lepo


ommmmm....

Ihana ruoka-aselepo on vallinnut tänään. Ei ole tarvinnut stressata, laskea, ahdistua, tai oikeastaan mitään muuta kuin nauttia hyvästä ruoasta, hyvässä seurassa.

Ja voi kuulkaa miten olen nauttinut. Jos jo päivässä makuaisti herkistyi siihen pisteeseen että jokainen paaston jälkeinen suupala on kihelmöinyt sylkirauhasissa ja pistänyt ihon hykertelemään ja varpaat kipristelemään, minkälainen elämys onkaan luvassa niillä jotka pidättäytyvät kaksi päivää putkeen!

Syömistä kaipasin mutta maut ovat tuottaneet enemmän nautintoa.

Ja jestas mitkä kiksit sain eilen illalla kun kuuntelin musiikkia (Anssi Kelan uutta levyä). Niinhän se on että kun yksi aistikokemus puuttuu niin muut vahvistuvat - ei sillä etteikö olisi ihan törkeän upea levykin mutta veikkaan että paasto vahvisti elämystä aika tavalla.

Ja huomenna on luvassa round two. Lähestymiskulma ei ole enää voimakas sivuluisu, nyt aion aloittaa aamun kaurapuurolla, jatkaa kasvissosekeitolla ja lopettaa hedelmillä. Huomenna on hyvä päivä.

Ja kuunnelkaa hei Kelan Anssia. Jos ei musa kelpaa niin lukekaa sen kirja Matkamuistoja. Aivan hillitön.

Pus!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Eka kerta

Olen syömisaddikti. Se tuli nyt varmaan todistettua viimeistään siinä vaiheessa kun kyynelet silmissä imin viittä vaille kuolaani hukkuen kahta sitruuna-hunaja-mynthonia, jotta saisin edes jotain makua jostain. Paastoa oli jatkunut 18h ja kaloreita olin syönyt sinä aikana 350.

Mahassa ei ollut mikään ihan mahdoton nälkä, sen puolesta ei tee tiukkaakaan, mutta suu. Voi suu kun sulla on niin kova tarve täyttyä ja maistella. Salaatti on ihan tyhmää eikä sitä lasketa. Onneksi tätä ei tosiaan kestä kuin iltapalasta iltapaan, 24h. (Tyyli on siis haasteessa vapaa, itse päätin valita tämän.)

Lällällää.
Yllättävintä oli se, etteivät mieliteot kohdistuneet niinkään makeaan vaan keitettyihin perunoihin ja jauhelihapihveihin. Puuroa perkele! Metukkaa ja kurkkua ruisleivälle! SUOLAA!

Psyyke kesti myös kohtalaisen hyvin, ainoa todella lähellä ollut "kohta sulta muuten irtoaa pää"-hetki oli kun työkaveri tuli samaan pöytään ruokiksella antamaan erittäin värikkään ja antaumuksellisen kuvauksen viime viikkoisen hiihtokeskusreissun hotellin ylellisistä buffeteista.

Tänään söin yli 500 kcal, ja kahveja en laskenut mukaan ollenkaan. Menu oli  seuraavanlainen:

7.30 maitokahvi
9.30 appelsiini ja toinen kahvi
11.00 salaattibuffasta viherkamaa absurdiuden rajoille asti. 2 pientä kasvislettusta.
13.30 mynthoneita 4kpl
15.00 joku light-välipalapatukka-ruoake 70 kcal
17.00 kaksi teelusikallista perunajauhelihavuokaa

Ei tainnut olla ihan perinteisimmästä päästä tuo paastomenu mutta so not. Oma hiihto.

19.00 loppui paasto. Syömisen aloitus oli lievä antikliimaksi, ei se ollutkaan ihan niin ihanaa kuin muistin mutta en antanut sen häiritä jälleennäkemisen riemua jääkaapin kanssa.

Huomenna syödään lisää ja torstaina taas ihmetellään kun on suu tyhjä. Tästä taitaakin tulla ihan mielenkiintoinen ihmiskoe.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Monsteri (eiköhän tän MAT jutun voi jo lopettaa kun ei se kuitenkaan kenellekään mitään kerro)

No siitä paastosta vielä.

Nythän kävi niin että Fätti täyttää tänä vuonna 30. Pitää mennä työpaikan ikätarkastukseen, ekaa kertaa evör, viimeisestä terveystarkastuksesta (ajokorttia varten tehty) on noin 10 kiloa ja 6 vuotta.

Terveystarkastusta varten otettiin verta pari putkea, joten piti olla syömättä 12h, eli ainoa ateria joka mulla tässä jäi välistä - tai itseasiassa vain SIIRTYI kahdella tunnilla - oli aamupala.

Arvatkaa kuka kasvatti jo sarvia ja torahampaita kun niin hirveesti nälätti. Ja huomenna pitäis olla niinko Ihan Oikeesti syömättä. Puhhuh. toivoa valoi sentään se Prisman dokumentti, jossa päähenkilö oli kolme ja puoli vuorokautta paastolla ja totesi että nälkä ei koko ajan vaan kasva, vaan tulee ja menee aaltoina. Ilmeisesti siis vähän kuin tupakanhimo lopettaessa.

Mutta joo. Semmonen 500kcal veto olisi huomenna luvassa. Pahoittelut jo etukäteen kaikille asianosaisille ja perheenjäsenille erityisesti. Lupaan pyhästi ainakin yrittää olla syömättä teiltä päitä irti.

Lisäksi minusta on tullut rasittava kannustaja. Ystävä soitti eilen ja valitteli oloaan lihavaksi. Sen sijaan että olisin asiaankuuluvasti alkanut myötäelää hyvin tuttuja tunnelmia, aloinkin vain heti pirtsakkana miettimään ratkaisua pulmaan ja laukomaan laihistelutotuuksia, kunnes ystävä alkoi kiireesti lopettelemaan puhelua.


Otetaanpa revanssi. Laihduttaminen on ihan oikeasti suurimman osan ajasta perkeleen hankalaa, vittumaista ja epäkiitollista hommaa, varsinkin kun sitä yrittää saada sovitettua kerskiverto kolmekymppisen työ-perhe-harrastukset-parisuhde -matriisiin. Jos kiloja on samaa luokkaa kuin mulla oli alun alkaen, voi olla että kukaan ei ensimmäisiin reiluun viiteen kiloon huomaa mitään muutosta. Varsinkaan ne keille sen muutoksen toivoisi näkyvän, eli Mies ja työkaverit. Kilon lähteminen vaatii päivätolkulla emmä kiitos nyttiä ja tatin otsaan kasvattamista. Kilon comeback vaatii yhden leppoisan viikonvaihteen ja pari no jos mä nyt tän yhenniä.

Minä en alkanut laihduttamaan koska musta tuntui lihavalta. Aloin laihduttamaan koska olin viittä vaille toimintakyvytön ja voin todella, todella huonosti. Vain ja ainoastaan tuolta "ei-jumalauta-enää-ikinä"-pohjalta olen onnistunut pudottamaan ne surulliset 8 kiloa joista yksi on tullut takaisin. Noista lähtökohdista ei varmaan ihan hirveästi kannata syväluotauksia toisten korvien väliin tehdä, että millä keinoin se paino muilta tippuisi.

Että sori nyt. Lupaan olla ensi kerralla empaattisempi.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kylmät jalat (MAT3)

KYMMÄ JAAKKAT, kuten Poika tähän toteaisi (meillä uskotaan paitsi suuraakkosiin, myös tuplakonsonantteihin puheen tuottamisessa).

Lupauduin siis (pohjalta "tarttis teherä jotain") Varpu Tavin 10 viikon laihdutushaasteeseen mukaan. Niille teistä, jotka eivät edellistä edellisen kirjoituksen linkkejä jaksaneet klikkailla auki, tiedoksi että kyseessä on pätkäpaastoilu. Kahtena päivänä viikossa syödään päivän aikana vain 500 kcal, muina päivinä normaalisti oman hiihdon mukaan, kai. Tämä ajatus on lähtenyt ilmeisesti joistain ajankohtaisista kirjoituksista/tv-dokkareista jne. pinnalla olleista jutuista liikkeelle. Huomenna tulee Varpun blogiin tarkempi ohjeistus, mutta sen verran olen saanut tietoa että päivän 500 kaloria voi imaista joko yhdellä aterialla tai pitkin päivää omien mieltymysten mukaan.

Siis ihan kuin mulla olisi jotain mielitekoa syödä vain 500 kaloria päivässä. Sehän on tyyliin porkana ja kaunis ajatus ristissä ja kuppi kahvia. Voi tsiisös. Ihmiselle joka rakastaa syömistä aktina yhtä paljon kuin Fättinne, ajatus tuottaa suorastaan tuskaa. Olenhan minä lukenut että kaikki kehitys tapahtuu mukavuusalueen ulkopuolella mutta nyt olen kuulkaa matkalla äärettömyyteen ja sen yli.

Ja blaa blaa blaa.

Vietin eilen illalla koko totuuden tajuttuani hikisen tuokion kääntämällä kalorilaskuria ympäri yrittäessäni ynnäillä edes jotain syötävää 500 kcal edestä. Aamulla appelsiini (ÄPSSIIINI!!!!!) ja sumppi, lounaaksi 500g sekosalaattia ja keitetty kananmuna, illalla 300g wokkivihanneksia ja toinen kananmuna ja iltapalaksi kaurapuuro veteen tehtynä (200g).

Jee.

Toinen los probleemos on päivien valitseminen. Ainakaan treenipäivänä ei voi paastota, eikä varmaan mielellään sitä edeltävänäkään päivänä, sen verran rankkaa hupia on crossfit. Eli teoriassa jos kävisin treeneissä niin kuin pitäisi -maanantaina painonnosto ja lauantaina wod- voisin paastota joko ti, ke tai to. Kaksi peräkkäistä päivää on näin näppituntumalla yhtä kuin tragikomedia "kuinka hukata aviomies alle viikossa". Eli ti ja to. Torstai ei ehkä ole kovin paha nakki koska mulla on perinteisesti silloin iltavuoro, eli en ole kotona jääkaapin ääressä kiristelemässä hampaita. Mutta eiköhän tuossa riitä haastetta ihan ilmankin.

Haaste alkaa huomenna ja kestää 10 viikkoa. Tekisi mieli ottaa heti huomiselle paastopäivä, mutta aamulla on labrat (ikätarkastus duunissa, ei mitään dramaattista) ja olen jo niitä varten 12 tuntia syömättä. Siihen jos vielä päälle vedetään paasto, voi olla että illalla olisi vähän turhan heikko happi.

Joten ti. Apua.

Toisaalta, ei ehkä ole kauhean kaukaa haettu sekään että tämä saattaakin sopia mulle tosi hyvin: mähän olen just sitä tyyppiä joka jaksaa tsempata ehkä 30% ajasta ja tuo pätkäpaastohan on just sitä, ehkä vähän äärimmilleen vietynä.

Kauhee nälkä tulee silti kun vaan miettiikin koko juttua. Pitäisköhän syödä vähän varastoon...

lauantai 23. maaliskuuta 2013

2 min (MAT2)

Oikealla Fätti menossa töihin.

 Mitä ehtii tehdä kahdessa minuutissa?


40 kyykkyä.

51 heilautusta.

Soutaa 26 kcal.

31 boksihyppyä (pitäisi kirjoittaa äksällä, en kyllä ala)

Minuutissa ehtii lisäksi tehdä vielä 12 yleisliikettä.

Kiitos kaveritreeniseurasta Koo Koo Mamalle, hyvin me vedettiin!

ps. Kun valitin joskus että treenin jälkeen on vaikea syödä mitään, en ollut vain hoksannut syödä oikeita asioita. Letut meni alas tosi liukkaasti! 

edit. pps. Siis jokaista liikettä tehdään kaksi minuuttia. Ei tuota kaikkea kahdessa minuutissa. Sentään.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

MAT 1 (mitä ajattelin tänään)

Luin tämän Patrik Borgin viime vuotisen kirjoituksen - joo! joo! joo! ja kiitos kun joku sanoi tämän ääneen.
Koomisesti kuulee joskus kuinka joku sanoo, ettei ylipainoisella ole ollut tarpeeksi yritystä tai itsekuria. Hitto, tyypillinen ylipainoinen on elämänsä aikana laihduttanut kymmeniä tai satoja kiloja ja on jaksanut taistella syömistä vastaan vuosikausia - hänellä on todennäköisesti tsemppaamisen historia, jota ei voi edes tajuta kun ei/en ole sitä elänyt.
Omaan silmään tarttui eniten tuo kohta "taistella syömistä vastaan". Ai kamala. Syöminen elämän aikana on vähän niin kuin supistukset synnytyksessä. Ilman ei tuu lasta eikä kakkaa. Ja molemmista ilmeisesti ainakin PBn sekä synnytysexperttien mukaan selviää paremmin kun lopettaa taistelemisen vastaan ja kelluu vaistojen mukana. Ja molemmissa olen mokannut oikein näyttävästi: syöminen on yhtä tappelua pään sisällä ja synnytyskään ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa.

Mutta siis vapautuneesti syöminen. Mikä ihana, houkutteleva ajatus, josta luin täältä.
2) Pidä huoli, että syöt vapautuneesti ja syyllistymättä. Jos et sitä tee, niin opettele se. Muistele elämäsi (mahdollisia) vaiheita, jolloin olet syönyt vapautuneesti ja hae niistä kokemuksista uskoa. Syö sen verran kuin haluat ja kaikki mitä syöt olisi hyvä syödä hyvällä omallatunnolla. Syö ruokaa jota haluat syödä, ei ruokaa jota "pitäisi" syödä.
Voisin kuulkaa kertoa miltä näyttäisi Fätin perusruokailu tuon jälkeen (mutten kehtaa), kas kun meidän tavallisten kuolevaisten herkkusuiden ei tee sen proteiinipitoisenkaan aamupalan päälle välttis mieli luomukaritsaa kasvispedillä ja runsaalla salaatilla. Ei vaikka siihen tarjoutuisi tilaisuus. Ei vaikka sitä olisi tarjolla jonkun muun valmistamana hintaan, joka ei tarkoita että loppukuu syödään purkkihernaria ja rystysiä jälkkäriksi.


Ainoa vaihe elämässäni kun olen syönyt (suht) vapaasti ja syyllistymättä, oli ikävuodet 14-22 kun energiankulutus (ja varmaan myös aineenvaihdunta) oli korkealla energisen ja menevän elämäntyylin takia. Muuten ei kyllä tule lisäpisteitä, ei tyylistä eikä tekniikasta, sillä myös alkoholin ja tupakan kulutus oli huipussaan, ja pääasiallinen ravinto tuli leivästä ja suklaasta.

Jospa en tuohon nyt kuitenkaan palaisi. Vaikka mieli tekisikin.

Lisäksi kuulun nyt virallisesti Marttoihin, Anarkisti-sellaisiin ja olen saanut nukkua eilisen jälkeen koko yön heräämättä edes vessaan, ja olen ilmoittautunut tähän Varpun haasteeseen. Huraa!

Että sellaista ajattelin tänään.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Taivaallinen väliintulo & ehtoollinen jonka piti olla viimeinen

Sekä synnintunnustus. Sehän on kuitenkin viikko ennen pääsiäisviikkoa. Pistää paatuneimmankin pakanan polvilleen tuollainen suklaamunavyöry ja mämmimayhem.

Minun piti ryhdistäytyä maanantaina - ja ihan oikeesti, mikään laihis vaan ei voi alkaa esim. torstaina, piste. Imuroin napaani jäähyväisiksi 270g Milkan toffeenappisuklaalevyn, sekä 300g suolapähkinäkokoelman. Ja sitten oli muka niin paha olo ettei kyllä ainakaan "niinku ihan toooosi pitkään aikaan" tee mieli mitään makeeta.

Noh, kyllähän sitä "niinku ihan tosi pitkää aikaa" melkein 12 tuntia kesti.

Olen tällä viikolla syönyt aamupaloilla leipää kun pitäisi syödä puuroa. Lounaaksi sen törkeen ison salaatin lisäksi paistettuja perunoita ja liikaa kastiketta. Välipalaksi en mitään johtuen siitä että on paha mieli kun söin lounaalla liikaa ja on muuten mahakin vähän kipeä, mikä johtaa sitten kotona taas kauniisti sanottuna ylilyönteihin, rumasti sanottuna raskausarvet reväyttäviin WTF?!-mättöihin, ja iltapala onkin taas pahasta mielestä ja olosta johtuen joko Pojan iltapalan jämät tai joku muka terveellinen maustettu rahka. Ja arvatkaa onko sitten aamulla mitään kiinnostusta kunnon puuroa kohtaan kun on metrinen tatti otsassa heti herättyä verensokerin raahatessa miinuksella ja kun keskellä yötä on pitänyt herätä paitsi Pojan kanssa eroahdistushölkälle, myös vetämään pari rennietä kun niin ihanasti lämmittää ruokatorvessa kaiken ruokaperseilyn jäljiltä.

Hohhoijaa.

Painoa on kertynyt mukavasti kilon verran takaisin, siitä nätistä 85,4 koogeestä tuonne 86,6 hujakoille.




Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, olen ollut aivan törkeän vetämätön viime aikoina. Ei kiinnosta eikä innosta. Sehän on siis mielestäni ollut syy siihen että ei ole inspiroinut ruokakuri tai treenaus. Vaan mitä jos... mitä jos... Mitä jos se löyhä ruokakuri ja uskon puute ja laihislomailu onkin ollut SYY siihen että olen ollut offline, nuupallaan ja muutenkin pöhelö ja pihalla?

Ooh. Olen nähnyt valon, jos nyt pieni sivuaskel täältä pääsiäistunnelmista tuonne helluntain puolelle sallitaan. Vielä kun laskeutuisi se henki päälle ja täyttäisi mut uskolla siihen että tämä vänkääminen kannattaa ja että tässä on ylipäätään mitään mieltä ja järkeä. Olen kyllä todella pahassa uskonpuutteessa just nyt.

En oikein tiedä että millä itseäni motivoisin tai puskisin. Se viime vuoden palo on hiipunut ja vielä olisi matkaa jäljellä tuommonen kymmenen kiloa.

Joten kysynkin nyt teiltä rakkaat lukijat:

MIKSI FÄTISTÄ PITÄISI TULLA FITTI?

Aloitin laihduttamaan koska olin ihan törkeän huonossa kunnossa fyysisesti, ja todella syvästi onneton. Tässä matkan varrella olen paitsi pudottanut vähän painoa (ja lihonut ja pudottanut ja lihonut jne.), myös oppinut sen, ettei ihmisarvoni ole kiinni siitä onnistunko painotavoitteissani vai en. Kysymys on otteesta elämään. Siis minun kohdallani, huom.hox. Olen saanut taas äitiytymisjärkytyksen ja kotona muhimisen jälkeen kiinni langan päästä, eli siitä mitä minun täytyy onneni eteen tehdä. Eikä se -yllätys yllätys- taida olla laihtuminen. Minun onneeni vaaditaan itsensä aktivointia, henkisesti ja fyysisesti. Totta kai on tyydyttävää mahtua ällään äksäksällän sijaan, mutta ei se ole se juttu.

Sen sijaan haluan takaisin ruokaruotuun koska en halua mässyttää rennietä, enkä halua lihota takaisin kiloja. Nyt vaan pitäisi repiä jostain siihen vähän tahtotilaa.

Jännän äärellä

Minä aion tehdä kokeilun. Koska juuri nyt laihistelusta ei ole mitään kirjoitettavaa tuon tilanteen rauhoittamisen lisäksi ja koska kirjoittamisesta kuitenkin nautin, ajattelin kirjoittaa entisen hyvällä tuurilla kaksi merkintää kuussa sijaan kuukauden ajan joka päivä. Muuten tänne ei juuri koskaan tule mitään ja kuivuu vielä kokoon koko kakka.

Eli täten lupaan (sairauspoissaolo-oikeuteen kuitenkin vedoten) kirjoittaa blogiini jotain joka päivä 25.4. asti.

Kautta kiven ja kannon, tai maustamaton, vähärasvainen rahkapurkki minut vieköön.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kevättalviunilla

Sen lisäksi että kroppa toimii muutenkin huonosti, väärin ja epiksesti, on sisäinen vuosikelloni näemmä ajastettu ihan viimeisen päälle persiilleen. Ainakin minun Naamikseni seinusta on ollut pari viime viikkoa täynnä hehkutusta siitä miten on iiiiiihhanaa kun aurinko paistaa ja siitä saa niin energiaa ja jaadijaadijaa.

EIKÄ SAA. Mitä pidemmäksi päivä venyy, sitä hitaammalla käy Fätti. En ole millään muotoa masentunut, depiksessä tai onneton, kunhan vaan olen henkisesti täysin offline. Ei nappaa, hotsita eikä innosta. Mikään. Ainakaan mikään minkä pitäisi.

Pitäisi treenata. Jos siihen kategoriaan saa laskea saunomisen, haukottelun ja Pojan pusuttelun niin sitten olen treenannut ihan hulluna.

Pitäisi syödä hyvin. No joo. Lipsuu ja liukastelee kyllä nyt tämä mamma vähän turhan paljon vaikka hyvistelysyömisen peruskurssi onkin jo menestyksekkäästi autopilottiin ohjelmoitu. Vielä ollaan 86 soukemmalla puolella, ippa appa.

Pitäisi päivittää blogia. Tsorge tsorge, mutta kun ei mulla nyt vaan ole mitään sanottavaa kun ei kulje ajatus eikä ole tullut mitään tehtyäkään. Ja Pikku Kakkonen alkaa kohta ja sitten taas pusutellaan ja sitten on iltapala. Ja sitten on Miehen pusujen vuoro.

Pitäisi jaksaa tsempata vielä kymmenen kiloa pois. Ainoa ongelma on se että en enää oikein muista mitä tarkoitusta ja päämäärää varten mun tätä laihistelua pitikään tehdä. Klassikkovastaus on että itseään vartenhan se nainen kaiken tekee, mutta kun mulla on itse asiassa ihan hyvä olla jo nyt, tässä miinus kahdeksassa kilossa. Ettäs mites sitten suu pannaan.

Nyt on lisäksi apupyörät otettu pois. Kolmen kuukauden setti omaohjaajan kanssa päättyi viime viikolla. Vielä on yksi treeni rästissä ja uusi keho- ja kuntomittaus edessä. Syömisten ja treenin kanssa olen omillani. Tekisi mieli sanoa 'vapaapudotuksessa', mutta se ei pitäisi paikkaansa, sillä:

Yllättäen ei iskenyt mitään ihan hervotonta NYMMÄÄSYÄNKAIKEN vaihdetta päälle kun ulkoinen kurinpito loppui, mikä kertonee ainakin sen että rehellisen ruokapäiväkirjani pohjalta laadittu siistitty ja karsittu ohjeistus toimi todella hyvin. Ei ehtinyt syntyä turhautumia, ja vaikka ajoittain lipesin ja väritin ohjetta viivojen ulkopuoleltakin, tippui paino kuitenkin aika mukavasti. Kovasti ja pyhästi aion pitää ohjeesta myös jatkossa kiinni. Jos se ei ole rikki, sitä ei korjata.

Sitä paitsi vähän kun kuitenkin kaupassa mopo keuli ja ostin koko kolmen kuukauden ajan himoitsemaani juustoa, niin eihän se kerpeles enää edes maistunut! Mikä kauhea stragedia! Eikä sitä leipääkään enää niin tee mieli.

Mutta niin.

Olisiko tämä nyt sitten ultrakevyt versio siitä, miltä tuntuu aloittaa uusi elämä sen jälkeen kun on vankilassa raitistunut?