Sain männä keväänä useamman kutsun Naamiksen puolella
positiivisuushaasteeseen. Mulla ei ole mitään haastemeemejä vastaan, enkä jättänyt osallistumatta koska en olisi elämästäni mitään positiivista keksinyt. Päinvastoin, jätin osallistumatta koska hyvää tuntui olevan liiankin kanssa.
Poika sai viime vuoden lopulla sairaskohtauksen, jonka takia Lastenlinnan käytävät ovat tulleet tutuiksi viimeisen vajaan vuoden aikana. Meillä kellään ei ole mitään hätää, eikä Pojalla ole mitään diagnoosia joten ei siitä sen enempää. Säikähdimme hirvittävästi ja joulun tienoo meni aikalailla tapahtumista toipuessa, mutta hoito ja konsultaatio ovat olleet ensiluokkaisia ja osastolla asiantuntevaa sekä empaattista väkeä töissä. Tilat ovat kieltämättä karmeat mutta siihen on nyt onneksi vihdoin tulossa muutos.
Se mikä ei muutu, on potilaskanta ja se madonreikä johon tunnen aina putoavani kun astun ovista sisään.
Joka kerta tuntuu kuin astuisi täysin toiseen maailmaan, jossa painovoima puuttuu kokonaan niin, että se mikä vielä tullessa tuntui tärkeältä ja raskaalta, lakkaa olemasta edes olemassa.
Minä en ole se äiti joka valvoi viime yön kuunnellen oliko se äskeinen hengenveto kolmevuotiaan viimeinen, joten mitä siitä jos huonouninen uhmiskakarani sai kauhukohtauksen ja valvotti koko perhettä tunnin.
Minun ei tarvitse keskustella hoitajan kanssa siitä, saako
gastronapin saanutta lasta kylvettä kun sieltä tulee jotain nesteitä ulos ja paljasta lihaakin pilkottaa.
Kyllähän sen jokainen järkevä ihminen tietää että on ihmisiä joille arki on taistelua ihan eri kentällä, mutta kun sen pääsee todella itse näkemään ja kokemaan, oman onnensa tajuaa vasta kunnolla. Jumalauta että mulle on käynyt elämässä hyvin.
Onni on omalla kohdallani ihan oikeasti vain ja ainoastaan asennekysymys.
Olenkin nyt tästä kaikesta inspiroituneena laatinut oman kolmen kohdan ohjelmani, joita noudattamalla lupaan että tulet onnelliseksi. Jos onnesi on kiinni ulkoisista tekijöistä, kuten maineesta, mammonasta ja sosiaalisesta statuksestasi, suosittelen viettämään aikaa Lastenklinikan kahvilassa.
1. Ole läsnä.
Kun lapsi haluaa rakentaa junarataa, tai ihailla kastematoa, tai puoliso horisee työpäivästään ja työkavereistaan - kun pitää tiskata, laittaa ruokaa, syödä, juoda tai nukkua - kun pitää imettää, vaihtaa vaippaa, vaihtaa vaatetta, röyhtäyttää ja kanniskella muuten vaan - kun pitää lukea tenttiin, laskea kassa tai luetteloida tuhat typerää EVAn julkaisua - ja erityisesti kun ajaa autoa - ole läsnä siinä mitä teet. Älä ajattele muita asioita, älä toivo tekeväsi muita asioita tai olevasi jossain muualla. Ihmisen tekee onnettomaksi gäppi ihanneminän ja todellisen minän välillä. Odota vähemmän, nauti siitä mitä jo on. Keksi pyykkien lajitteluun Systeemi, rakenna muksulle junarata joka tekee kolme silmukkaa ja menee sillan alta, kuuntele puolisoa ja naura sen jutuille. Olet itse valinnut hetken jossa juuri nyt olet, joten nauti siitä ja elä se. Sulla on kaikki ihan hyvin.
2. Innostu, puuhastele ja touhua.
Tämä liittyy vahvasti edelliseen kohtaan ja on siitä lihaksi tullut versio. Huomasin tämän jo kun Poika oli huonosti nukkuva vauva ja olin väsymyksestä viittä vaille koomassa. Olin todella onneton jos yritin nukkua päikkärit ja muka levätä mikä johti poikkeuksetta siihen että nukahdin väkivaltaisen syvään uneen josta en onnistunut oikeasti heräämään koko loppupäivänä vaikka silmät olisivat nimellisesti auki olleetkin. Mielialaa kohotti paljon tehokkaammin pieni vaunulenkki tai puhelu kaverille tai nettikirppiksien nuohoaminen.
Älä jäkitä sohvalla suremassa menetettyä nuoruutta ja kadonneita ystäviä. Etsi uusia tai soita vanhoille tai äitille. Vaihtoehtoisesti mene lajittelemaan pyykit ja tiskaa kattilat käsin tai leivo (mokkapalat toimii aina joskin mustikkapiirakkaan on todennäköisemmin ainekset valmiina). Tosimielellä liikkeellä olevat integroi tähän alle kouluikäiset mukaan, jolloin paskavanhempi-fiilikset leikittämättä jättämisestä voi unohtaa.
Ihmisen ei tarvitse innostua crossfitistä, laskuvarjohyppäämisestä tai reppureissailusta. Voi innostua lukemisesta, tai nettikirppiksistä tai sisustamisesta tai jostain tv-sarjasta tai kynsien lakkaamisesta tai ihan mistä vaan. Kunhan on jotain mikä kiinnostaa, muukin kuin itsesäälissä rypeminen. Eikä sen tarvitse olla mitään mihin sitoutuisit loppuelämäksesi. Saa innostua joka päivä jostain uudesta.
Jos mikään muu ei innosta, tee kotitöitä. Kaikkien kotona on aina jotain tekijää kaipaavia hommia. Etsi ne.
3. Anna anteeksi ja unohda.
Aina on kusipäitä jotka kohtelee toisia henkeäsalpaavan huonosti. Elämänkumppani, perheenjäsenet ja työkaverit tulevat laukomaan loukkaavia pikku vittumaisuuksia joko tahallaan tai tahattomasti vielä satoja kertoja elämäsi aikana. Jos meinaat joka kerta saada itkupotkuraivarit ja kantaa kaunaa ja pitää mykkäkoulua, tulee elämästäsi aika raskas ja synkkä taival ja menetät paljon siitä hyvästä jota näillä samoilla ihmisillä olisi tarjota.
Anna olla. Päästä irti. Unohda. Ei se sillä oikeasti mitään tarkoittanut.
Isoveljeni sanoi kerran että kannattaa miettiä onko mieluummin oikeassa vai onnellinen. Sitä kannattaa ihan oikeasti miettiä.
Lopuksi lupaan jatkossakin pidättää oikeuden valittaa kun arjen pienet vääryydet kasaantuvat niskaan, mutta jollain syvemmällä tasolla tiedän aina olevani onnellinen. Suursäätila on täällä päin aina poutainen. Ja olen siitä kiitollinen.
