Ihanaa

Tämän tekstin otsikkona piti seistä notta Romuna. Kas kun sain eilen vääntäydyttyä ensimmäistä kertaa sitten syyskuun 15. ja lenssukierteen jälkeen treeneihin, ja ilman muuta oletin olevani aivan rikki sekä henkisesti että fyysisesti, mutta päässä kaikuikin heti alkulämmittelystä lähtien vain että

JEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!!! IHANAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Virnistys sinkui tämän päivän puolelle ruokikselle asti, kunnes vahvistuvat lihasjumit ja Wordin kanssa taikinointi alkoivat vaatia liikaa keskittymiskykyä jotta olisi enää naamalihaksisto taipunut ko. ilmeeseen. Mutta aivan törrrrrrkeen mahtavan ihanan ihmeellistä oli.

Olin viittä vaille pakokauhuinen kun menin salille mutta en ollut kuitenkaan taantunut läheskään niin paljon kuin kuvittelin. Ehkä viime aikojen reality-mammajumppa -josta lisää lähiaikoina- on auttanut pitämään kuntoa yllä. (FYI: paino ei ole laskenut mutta ei ole noussutkaan.) Treenikaverin roudaaminen (70+kg) alkulämmittelyssä sujui mukavasti, kottikärrykävelyä menin tatamin päästä päähän vaikka aikaisemmin en ole päässyt edes puoleen väliin yhtä sivua. Sumo-mave 50kg oli aika helppo kunhan tekniikka löytyi, eikä wodikaan tehnyt (liian) pahaa. Ja kaikki tuntui aivan mahtavalta. (HUOM! Tuntui, as in 'tuntuu' imperfektissä, tänään on sitten ollut enenevissä määrin hankalaa kaikki; tuolista ylös nouseminen, kahvikupin nostaminen, kenkien jalkaanlaitto...)




Ainoa pieni shokinpoikanen oli se kuinka suosittu Minun Lajista on tullut elokuun jälkeen, tunnilla oli varmaan 20 tyyppiä kun aikaisemmin on ollut +-10. Olen tietenkin tosi tyytis salin puolesta, toivottavasti kovasti työstä alkaa nyt palkintoa tulemaan. Onneksi oli tuttu treenikaveri ja kaksi ohjaajaa paikalla, sain ihan superia henk.koht. ohjausta liikkeisiin vaikka olikin tupa täynnä.

Maha pystyssä

Kävin ostamassa evästä iltavuoroa varten, ettei tule sitten kotona mätettyä koko jääkaappia kitusiin heti kun pääsee ovesta sisään. Siinä oli tutuksi käynyt tiskari nojailemassa tiskiin ja hän sitten hetken Fättiä katseella mittailtuaan loihehti lausumaan että

"ONKO SHIELLÄ POIKKA MJAHASSA?"

...eiku tuli jo tossa reilu vuosi sitten...

"AI MJINÄ KAATSOIN ETTÄ SHULLA ON JO UUSI TULOSSA!"

...eiku tää on vaan teijän hyviä eväitä tää pullotus...

Henkistä kehitystä on tapahtunut: aikaisemmin olisi itkettänyt, nyt ihan vilpittömästi vaan nauratti.

Ja sellaisenkin ajatuksen -henkisestä kasvusta puheen ollen, tai no oikeastaan ihan asiasta ovennuppiin, kunhan nyt avaudun- sain tuossa iltana muutamana päähäni että jos ei ole väliä sillä, mitä muut minusta ajattelee, vaan sillä mitä minä minusta ajattelen, niin silloin on itse asiassa väliä minulle vain sillä, mitä minä muista ajattelen. Tadaa, ja kas näin on taasen yhdestä tunnekoukusta vapauduttu. Että saat olla vaikka millainen kylmäilevä ja etäinen vittupää, minusta olet silti ihana. (ai miten niin koiraihminen...)

Ja nimpparitkin vielä, silloinhan ei tunnetusti kalorit tartu. Tralalaa.