Rantaruumis 2015

Rantaruumis aka beach body 2015 olkaa hyvät. Uskokaa minua, tämä on just tosi hyvä kuvakulma. Rasvaprosentti varmaan vaatimattomat 70% eli hyvin kelluu!

 

Eikä edes harmita. Jos uikkari ei olisi mahtunut niin sitten kyllä, mutta nyt oli vaan mukavaa kun pääsi uimaan ensimmäistä kertaa koko kesänä. Seura oli ensiluokkaista ja vesi kylmää.

 

Ensi kesänä sitten vedetään bikinit päälle molemmat. Ja oli kunto mikä hyvänsä, pidetään kivaa.

Rakkain terveisin, lautanen

No niin, tässä lupaamaani tietoa saamistani ruokavalion muokkausohjeista.

Viikolla kaksi saamani ruokailuohje (kyllä, se yksi ja ainoa) kuuluu: Pyri syömään 3-4 tunnin välein.

Täytyy myöntää että ensialkuun hieman pyörittelin silmiäni että emmää ny ihan näin dorka ole että tällaista pitäisi harjoitella vaan kuinkas sitten kävikään. Ihan älyttömän hankalaa tällaiselle muka-kevyesti syövälle opetella syömään joka aterialla niin paljon ettei ole jo tunnin päästä nälkä.

Normaali muka-kevyt ruokailurytmini menee näin:
Aamupala lasten kanssa noin klo 8, puuroa ja hedelmiä. = Puolen litran puurokattilallinen jaetaan minun ja lasten kesken. Jos on raejuustoa, laitan sitä itselleni puuron sekaan, lapset syö voisilmän kanssa. Jälkkäriksi syödään kolmeen pekkaan banaani. Kyytipoikana imuroin kuusi pikkukupillista eli kaksi mukillista maitokahvia. Tällä pärjäilen ihan hyvin lounaaseen saakka.

Lounaalla lasten kanssa noin klo 11-12 syön hyvää kotiruokaa ja paljon kasviksia. = Vitutuskäyrän mukaisesti joko ihan hirveästi tai tosi vähän, riippuen siitä olenko kettuuntunut itseeni vain muihin. Kostoksi muille syön paljon, rangaistukseksi itseäni kohtaan vähän. Lautaselle löytää tiensä se mitä meillä sattuu jääkaapissa valmiina olemaan, ihan peruskotiruokaa ts. perunaa / pastaa ja kastiketta tai lihapullia, makaronilaatikkoa jne. Kasviksena on ollut muutama kurkkusiivu ja jälkkäriksi kolmeen pekkaan jaettu banaani ja itselleni lasten ketsupissa uivat ruuanjämät. Lisäksi syön ruokani yleensä kylmänä vasta kun olen saanut lapset syötettyä ja ravannut jääkaapin ja pöydän ja tiskipöydän Bermudan kolmiossa itseni sekopäiseksi. Laitan lapset päikkäreille klo 12-13.

Välipalalla noin kello 14 syön pirteän ja ravitsevan hedelmäsmoothien tai raakapuuroa. = Saatuani kakarat tainnutettua palaan helpotuksesta huokaisten keittiöön ja keitän päivän toisen kahvipannullisen. Alan laiduntamaan heti kun kahvi on valunut sillä kylmänä syöty pikkulautasellinen kotiruokaa ei täyttänyt mahaa kunnolla vaan siellä näkertää nälkä jo nyt. Alas menee kaikki mitä mieli tekee, ja mielihän tekee ensisijaisesti leipää, alk. 200kcal kappale päällysteineen. Namnam. Laiduntaminen jatkuu tunnin pari. Pidän toki hieman hengähdystaukojakin ettei nyt ihan lapasesta karkaa.

Päivällisellä perheen kanssa klo 16-17 syön toisen lämpimän kotiruoka-aterian. = Mies tulee kotiin, päivän kolmas kahvipannullinen puoliksi ukon kanssa. Kahvin kanssa syön....LISÄÄ LEIPÄÄ, sillä eihän iltapäivän mättämisen jälkeen mikään kunnon ruoka maistu.

Iltapalalla klo 19 syödään kevyesti puuroa ja hedelmiä. = Skarppaan omantunnontuskissa ja vatsakivuissa ja syön vauvan kanssa annoksen puuroa ja raejuustoa puoliksi, sekä hedelmiä. Päivän neljäs pannullinen kahvia puoliksi ukon kanssa.

Kaikkein pahinta oli että vaikka söin näin jälkikäteen ajatellen ihan hirveästi kaloreita, oli mulla jatkuvasti nälkä. Ja aamuisin tatti otsassa, pieru mahassa ja särki päässä. Näin ollen muutos oli paitsi ehdottoman tarpeellinen, myös hankala. Kaikkein vaikeinta oli opetella syömään lounaalla niin paljon, ettei nälkä iske heti yhden maissa uudelleen. 

Tässä hieman kuvia matkan varrelta. Aamupalaa, tadaa! Ihan oikeasti, 95 kiloinen ihminen saa syödä, hedelmiä varsinkin. Meidän muksut on hyviä syömään hedelmiä ja kasviksia muutenkin, mutta valmiiksi silputuina niitä saa uppoamaan todella paljon.

Sopivasti laiskan äidin hedelmäsalaatti.

Obligatorinen puuro. Karviaiset omalta pihalta, happamia, hyh.

Nammene.

Lounaalla olen pyrkinyt kokoamaan annoksen kasvispohjalle. Koska olen laiska ihminen enkä jaksa puputtaa raakasalaattia, ja koska pakastekasviksien ravintosisältö on lähes sama tai jopa parempi kuin tuoreiden, ja koska lämmin täyttää paremmin vatsaa, käytän todella paljon pakastekasviksia. Tässä lautasella on pussillinen Rainbown Ruokaisia Pannukasviksia ja fetaa. Kasvisherätyksestä syytän näitä Netflixistä hiljattain katsomiani dokumentteja.

Miehen kokkauksia, niiiiin hyvää.

Illallista. Samaa ideologiaa sovellan kuin lounaalla, eli paljon kasviksia ja muuten samaa kuin mukulat. Tämä on mulle tosi tärkeää, sillä en halua opettaa niille mitään laihdutusjuttuja enkä kokata itselleni eri ruokaa.

Pärjääkö yli päikkäreiden?

"Terveyspitsaa." Lol.

 

Tärkeä juttu: ihanuuselementti. Ihminen ei jaksa kovin pitkään mitään mikä ei ole siitä kivaa, tai ruokaillessa hyvän makuista. Siksipä siis jälkkäriä, ja välillä ihan vaan pitsaa.

Pitsa on tehty terveyspohjaan joten kumonnee onneksi päällä olevan juustoraastekilon vaikutukset.

Kuten jo sanoin, minulle on henkilökohtaisesti supertärkeää etten siirrä eteenpäin pakonomaista

vaa'alla ravaamisen tarvetta, tai sekopäistä suhtautumista ruokaan jonkinlaisena kurittamis- ja palkitsemisvälineenä.

Lapset syövät samaa ruokaa kuin mekin, ja meillä on tarjolla myös herkkuja (vanukkaita tai jopa karkkia) jälkkärinä, varmaan enemmän kuin muissa perheissä. Sokeriin suhtaudutaan siis ehkä liiankin hövelisti, mutta toisaalta siitä ei rakenneta mitään mörköä tai kiellettyä hedelmää. Haluan korostaa että tämä on vain meidän valintamme, muut saavat vapaasti tehdä omansa ja on tosi hienoa että lasten ruokavalioon kiinnitetään nykyään niin paljon huomiota. Itse uskon että ihmisten -myös pienten ihmisten- kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu paljon muustakin kuin vimpan päälle optimoidusta ja huippuunsa viritetystä ruokavaliosta.

Mutta on sillä vanhempien omalla ruokavaliolla ihan hirmuinen merkitys niin hyvässä kuin pahassa. On ollut ihanaa huomata miten ikänsä puolesta ruokaan hieman epäilevästi suhtautuva varttia vaille neljävee on varma että mulla on lautasella jotain superherkkuja ja vaatii myös itselleen "niitä paistettuja vihanneksia." Sormiruokaileva bottom-feeder taas on kieltäytynyt jo pitkään syömästä mitään omia möseröitään ja vaatii lautaselleen joka tapauksessa samaa kamaa kuin mitä me muut syödään.

Onpa kiva välillä myös hyvänä eikä aina vain varoittavana esimerkkinä.

Hän on täällä taas

Maailmassa on paljon asioita, joiden kivuus ja tyhmyys riippuu asenteesta. Yksi näistä on vuodenajat. Lapsiperheessä -varsinkin tällaisessa jossa toisen evoluutio on edennyt vaiheeseen "pohjakala eli bottom feeder" ja toinen vaiheeseen "EIIIII!!!!!"- talvi on kerrospukeutumisineen, valon puutteineen ja näin etelässä myös lumen puutteineen aika ankeaa aikaa, yritti siihen asennoitua miten hyvänsä.

Ja kun sitä lunta sitten tulee...

Siksipä olen ollut todella, TODELLA huojentunut kun piha on parissa viikossa tullut näkyviin, puistoon pääsee ja hiekkalaatikko on jo hieman sulanut. Olemme olleet kakrujen kanssa pihalla koko viikon ja olen järkyttänyt niitä (sekä naapureita) hyppäämällä narua paimentamisen ohessa.

Niin on mukavaa!

Bottom feeder.

Luonnon oma paukkumuovi.

Ainoat kissat jotka meille pääsee sisälle.

Huojuva lato selvisi talvesta. Niin minäkin!

 Nauttikaa ihmiset, nauttikaa! Neiti Kevät on tullut kaupunkiin.

Back on Earth

Siinä se, tämän päivän teema. (ja ihan törrrrrkeen hyvä biisi, jonka olemassaoloa en muistanut)

Olen leuhotellut muutaman viikon jossain ihan ihmeellisessä häpipleis-hymistelykuplassa, jossa vaaka näyttää muka ihan omiaan ja olen toooosi hyväkuntoinen ja fitti. Johtuuko sitten flunssasta vai erilaisista mittauksista jotka kertoivat että sitä pläskiä vielä löytyy vaikka kahdelle naiselle jakaa, aloin nyt viimein uskomaan vaakaa ja sitten näin vielä tämän ihan vitun upean kuvan joka on otettu viime viikkoisen juoksukisan lähdöstä.

Ai hevon-perkeleen-perse.

Ai jumalauta saatana.

KATTOKAA NYT TOTA!!!

Ei pysty.

Voi hevonvittu.

Ihan oikeesti.

Tästä flunssasta toivun, tosta kuvasta en.

Käly lohdutti että kyse on geeneistä, koska mun veli ei myöskään onnistu kuvissa. Ilmeisesti sukupuumme jostain oksasta roikkuu merinorsu.

Onneksi olen tästä vapun yli lomalla joten töihin ei tarvitse lyllertää ennen kuin torstaina.

Että jos on joskus ollut lihava olo niin nyt. Takaisin paastolle lomps.

Lauantaitreeni vs. lauantaikänni

Arvatkaa mitä?

Kävin lauantaina tekemässä WODin ensimmäistä kertaa lokakuun lopun jälkeen! Ja se oli ihan mahtavan mukavaa. Kauas on tultu siitä kun vielä nelisen vuotta takaperin parasta mitä tiesin lauantaina voivan tapahtua oli tukka vaateriin, silmät pandoiksi ja känni päälle. Baariin oli ihan pakko päästä.

Jäin miettimään tätä muutosta hippasen järkyttyneenä, kunnes tajusin että CF-treeni on itse asiassa känni selvinpäin. Baari-iltaan on ällistyttävän paljon yhtäläisyyksia, ne vaan tulee tunnin treenissä pikakelauksella. Jopa seuraava aamu on karmea, eri tavoin tosin mutta kuitenkin.

Kas näin.

TREENI:

 

VS. KÄNNI:

Seuraavana päivänä sitten vannotaan ettei ikinä enää ja viikon päästä viimeistään ollaan taas unohdettu kaikki tuskat.

I rest my case.

Sen näkee naamasta

Otettiin uusi kuva kulkukorttia varten töissä. Kymmenen vuotta kestäneen työsuhteen aikana on muuttunut sekä naama että nimi, joten kun tukka oli kerrankin nätisti ja silmäpussit piilossa, päätin käydä esittelemässä kameralle puuttuvia fotogeenejäni.

Ja mikä olikaan lopputulos? Jumaliste. Rillit on kuin suotutkija Kämäräinen-Mäkäräisellä mtv3:n asiantuntijahaastattelussa paria sekuntia ennen jäätymistä.

Eikä siinä vielä kaikki. Latasin kuvan Naamakirjaan kavereiden naurettavaksi, ja sen lisäksi että tämä oli kuulemma Hyvä Kuva allekirjoittaneesta, arvasi yhden tuttavan mies (jota en siis ole koskaan tavannut ja joka ei tiedä minusta mitään) yhdellä vilkaisulla ammatin.

Olen siis ilmiselvä kirjastonhoitaja, ja kaiken lisäksi homssuinen sellainen.

Nyt siis herääkin kysymys että hakeutuvatko ihmiset itsensä näköisiin ammatteihin vai muuttuvatko he pikkuhiljaa ammattinsa näköisiksi? Lisäksi haluaisin tietää että mikä tuossa tarkalleen ottaen paljastaa mut? Onko se ilme vai noi rillit? Vai vaatetus? Vai yleinen habitus?

Niinhän sitä sanotaan että pariskunnat muuttuvat ajan myötä toistensa näköisiksi, joten muuttuvatko työkaveritkin? Niiden kanssa sitä eniten aikaa kuitenkin viettää, heti puoliskon ja muksujen jälkeen.

Kyllä olen kuulkaa kriisissä. Yleinen mielikuva kirjastonhoitajasta on meinaan aika kaukana tavoittelemastani Tiedostamattaan Seksikäs Ja Salaperäinen Megababe-imagosta.

Onneksi on kuvankäsittely ja lasitkin saa pois päästä. Otettiin kameran kanssa revanssi. Hähähähä.

Ilme on eksynyt edelleen, mutta jospa se siitä vielä Salaperäisemmäksi kääntyisi. Ainakin se suotutkija on saatu häivytettyä. Eikä lopputulos ole sentään tällainen.

Voi (työ)elämä

Vähän niin kuin aikanaan työ häiritsi harrastustoimintaa, häiritsee työelämä nyt laihdutustoimintaa.


"Ota minut! Ota minut" Ota meidät kaikki!!!"

 

Olis työpaikan jouluaamiainen: riisipuuroa, karjalanpiirakoita ja munavoita, homejuustoja ja suklaita. Olis työpaikan pikkujoulut: perunakakkua kaiken mahdollisen kanssa, juustokakku, toisenlainen juustokakku, suklaita, leivoksia ja marmeladeja, sekä ilmaista brenkkua.

Ja kun minä en osaa sanoa ei kiitos. En vaan pysty kykenemään.



Mutta missä on pipari ja viinirypäle?!

Eikö voitaisi säätää joku laki siitä että työpaikoilla ei saa ennen viittä olla suklaata esillä, samaan tyyliin kuin tupakastakin joskus ennen muinoin? Veikkaan että joka duunipaikalla on tälläkin hetkellä aika monta ihmistä jotka joko salaa tai julkisesti skarppaavat parhaan kykynsä ja osaamisensa mukaan, ja tähän aikaan vuodesta itkevät sielussaan verta kun karkkipaperit rapisevat joka työpöydän takana ja kahviporukassa.

Tai sitten pitäisi olla karkkikoppi, heti siinä röökikopin vieressä (jos niitä jossain vielä on). Ja kameravalvonta. Aulan isolla screenillä pyörisi live stream kaikista koppiin menijöistä, ja aina kun karkkikopin ovi aukeaisi kuuluisi kaiuttimista hirveää buuausta.

Ja portsari siihen ovelle, joo! Mari-Jaana kun yrittää neljättä kertaa saman päivän aikana suklaan mussutukseen, mitataan verensokeri ja tiukkailmeinen bikeri ilmoittaa tylysti että "Rouva on nyt tainnut nauttia vähän liikaa, teille ei enää tarjoilla."

Tipetipe tiptap vaan, hähähähä.

Sitten voitaisiin tammikuussa perustaa tukiryhmiä toipuville karkkiholisteille ja suklaariippuvaisille. "Hei, olen Fätti ja olen sokeririippuvainen." "Hei Fätti." "Olen nyt ollut karkitta ja suklaatta jo seitsemän päivää, joka päivä joudun tekemään tietoisen päätöksen olla menemättä ärrälle pussin hakuun." Ja niin edelleen.

Toisin sanoen, kyllä ei tästä viikosta tule melkein mitään, vaan eipä tästä pitänyt viikossa valmista tullakaan. Mutta mikä siinä on ettei ne työkaverit liho...

ps. Tervetuloa Fätin facebook-sivulle, siellä tapahtuu vähän useammin kuin täällä blogissa. Linkki löytyy tuolta sivun oikeasta ylähköstä laidasta.

Kakspäkki

Hyvin alkoi Uusi Elämä™- olen tietty heti kipeänä, ja koska Poikakin on kipeänä olemme kotona ja mitäs täällä olisi muuta tekemistä kuin syödä. Reisille meni hienot valmisannoksetkin, en ollut tosiaan ajatellut että syön kotona kaksi ateriaa joka päivä kun piti olla töissä lounasaikaan, eli eväät loppui jo eilen aamupäivästä.

Yhtään ei tekisi muutenkaan mieli mitään kasvisbakkanaaleja nyt järkkäillä. Kunnes katsoin alas.

Jumaliste! Sehän on kakspäk! Meitsihän suorastaan tihkuu seksiä. Haluatteko nähdä saman bikineissä? (no ei oikeesti ole mitään biksukuvia vielä seuraavaan viiteentoista kiloon luvassa)

Kakspäkille on keksittävä tekemistä sen häviämiseen asti, joten tässä pari sovellusta. 

Handsfree.

iPod-telakka.

Hauskaa itsenäisyyspäivää!

Elefanttia syömään

Kun hakusessa on kumppani tositarkoituksella, tärkeintä on että keskusteluyhteys pelaa ja että huumorintaju osuu yhteen. Siitä en sano mitään että onko mun puujalat kolahtaneet omaohjaajaan millä voimakkuudella, mutta ainakin se on kiitettävän hyvin kahden tapaamisen aikana onnistunut feikkaamaan jos ei oikeasti olekaan naurattanut. Minä taas olen hölöttänyt hölöttämästä päästyäni kun kerran on joku jolle laihistelutuskaa purkaa, ja ihanan tosissaan se on minun huoliini suhtautunut. (Saanko enää ikinä syyä mitään hyvää ja onko pakko syyä maitorahkaa jos ei taho? -Kyllä ja kyllä.)

Sain torstaina aamulla liikuntaohjelman ja syömisohjeita. Liikuntaa tuli niin että huonoa hirvittää -yksi lepopäivä viikossa- ja sain niitä kauan kaipaamiani kotijumppaohjeita. Käly uskoi huostaani toistaiseksi 8kg kahvakuulan, joten sellainen vehkes on nyt integroitu ohjeisiin ja kun niitä liikkeitä  käytiin läpi niin aika hauskoja ja vaihtelevia juttuja sen kanssa saakin tehtyä (ja aika mielenkiintoisia paikkoja jumiin). Jee!

Ruokapuolella ei tarvitse (kiitos ja ylistys) millekään bikini fitness-dieetille yrittää, vaan ateriarytmi ja kokonaisuudet on tosi mukavasti rakennettu oman päivä- ja ateriarytmini ympärille, joten muutosta tulee itse asiassa vain sisältöön ja siihenkin kohtuudella, eli ihan ihmisten ruokaa ja ihmisten aikoihin ja ihmisten määriä saan. Makrot paranee ja niiden painotus päivän mittaan on eri kuin mulla (joo siis ihan niin kuin olisin jotenkin hulluna kelaillut että katos, tossa mä tarviin hiilarii, joten vetäisenpä sen puutteeseen kermakahvin kanssa pullan ja marsin) ja kaloreita on vähemmän (no siitä arviolta nejästätuhannesta on tietenkin mistä ottaakin).

Eväitä ja "eväitä"

Eväsasiaa ja mallipäivän syömisohjetta pyöriteltyäni totesin, että oikeasti tosi tiukkaa tulee tekemään ainoastaan duunissa ilmaisista herkuista kieltäytyminen (siis uskomatonta ja ihan sikaa: ilmaisuus ei tee ruuasta kevyttä!) sekä töistä kotiin tullessa päivällisen kanssa. Joten välttelen henkilöstöhuonetta kuin ruttoa ja teen viiden päivän päivälliset annoksina valmiiksi pakkaseen. Kävin ruokakaupassa isolla kärryllä ja autolla, ja ostin valmiiksi kaikkea mitä vaan hoksasin. Kasviksia alkaa palamaan aika reippaasti, joten niitä on nyt sitten jääkaappi piukeana. Netti savuten googletin koko perjantai-illan erilaisia reseptejä ruokalaji-ideointia varten, kun saa se laihisteluruokakin kuulemma olla ihan oikeaa maistuvaa ruokaa!

Terveisiä perseestä.

Ihan uskomattoman kova mulla on silti tämä luopumisen tuska. Pahempi kuin tupakista aikanaan; sitä ilman voi kuitenkin elää niin ettei sen kanssa joudu oikeasti ikinä tekemisiin, mutta ruokaa on kotona vääränlaista helposti saatavilla ja kaikenlaisia perkeleen mmmmm-marabou -juttuja tulee telkkarista joka väliin. " Savulohi-kerrrrmajuustooo? Ehkä pieni välipalaaaa?" Joo just, kiitti. 

Ei mikään ihme ettei tässä ärsykevirrassa ole painonpudotus/laihistelu/elämäntaparemontti ilman kunnon ohjeita onnistunut, varsinkin kun allekirjoittaneen tahdonvoima ja henkinen selkäranka herkkujen välttelyssä on samaa luokkaa kuin keskiverto heroiiniaddiktilla kaman suhteen, VAIKKA onhan siihen epäonnistumiseen tietenkin miljoona ja yksi muutakin painavaa syytä. Ohjeena "syö vähemmän, kuluta enemmän, kyllä se siitä" on minun horisontistani samaa luokkaa kuin jos autoa opetettaisiin ajamaan ohjeella "painelet vaan kaasua ja jarrua oikeessa suhteessa, kyllä se siitä". Ennakoiminen sentään on molempiin ihan helvetin hyvä ohje.

Yritän nyt ottaa yhden päivän sijasta ihan vaan yhden aterian kerrallaan. Yksi hyvä ateria per laaki, muutahan ei tarvita, eli miten se elefantti syötiinkään?

Pieninä paloina.

Reality mammajumppaa

Kävin raskausaikana mammajumpassa (seriously, miksi helvetissä naisesta aletaan puhua kuin pehmolelusta heti kun se raskautuu?!). Ajatushan oli kaunis ja menihän ne maanantai-illansuut niinkin, mutta todellinen hyötysuhde taisi olla vähän kyseenalainen. Jumpassa siis lähinnä käveltiin (vaaputtiin) ympäri haisevaa jumppasalia jossa oli viimeksi tuuletettu joskus Kekkosen vallan aikaan, ja välillä siirrettiin paikallaan seisten painoa jalalta toiselle. Ja joka jumalan liikkeessä piti aina ohjaajan käskystä "MUISTAA IMAISTA PERÄSUOLI JA EMÄTIN MUKAAN". Yhdenkin jumppakaverin lantionpohjanlihakset olivat synnytyksen tienoilla niin jumissa että onneksi oli sektio sovittuna, olisi kuulemma haljennut polvista niskaan saakka alatiesynnytyksessä (ai miten niin liikaa yksityiskohtia?).

Noh, se siitä. Nythän kävi niin että pääsin tosiaan puolisentoista viikkoa sitten piiiiiiiiitkästä aikaa crossfittaamaan, ja olin vähintäänkin ällistynyt siitä, miten vähän kunto oli laskenut viime käynnin jälkeen. Olen pohtinut syitä siihen ja tässä on ajatuksenjuoksun (no okei, kompuroinnin) lopputulema: se johtuu tästä syksyn flunssakierteen ja virkanais-äitiarjen yhteyttämisestä.

Crossfitissä harjoitellaan fyysisen toimintakyvyn kymmentä osa-aluetta:

1. Hengitys- ja verenkierto elimistön kestävyys
2. Lihaskestävyys
3. Voima
4. Liikkuvuus
5. Räjähtävyys
6. Nopeus
7. Koordinaatio
8. Ketteryys
9. Tasapaino
10. Tarkkuus

Olen tässä männäviikolla pohtinut että miten nämä ovat pysyneet hallussa ja tässä vastaukset, olkaa hyvät.

Kohdat 1.-3.

Tämä harjoitus kehittää ko. kolmen fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös kivunsietokykyä (koska siinä kolmannen tunnin kohdalla alkaa kenen tahansa selkä piippaamaan, oli vatsalihakset miten rautaa hyvänsä),  stressinsietokykyä (WÄÄÄÄÄÄÄ!!! - hiki noruu pitkin selkää ja se perkeleen herätyskellokin alkaa vinkumaan 1,5h päästä), sekä muistia (erilaiset laskutehtävät, saksan kielioppisäännöt ja laulujen sanat on tullut muisteltua moneen kertaan).

Tässä vaihtoehtoinen jumppausliike edistyneille harjoittelijoille, sekä niille joiden selkä piippasi jo (ja kohta on pohkeet kuin tukit!).

Kohdat 4.-7.

Tässä virkanainen yrittää päästä lähtemään töihin, eli meikkaa, pukee, pesee hampaita, hoitaa varhaista kiintymyssuhdetta ja tekee aamujumpan kätevästi samaan aikaan. Lapsi taas yrittää päästä juomaan vessanpöntöstä, syömään pesuainetta ja leikkimään tamponeilla. Liikkuvuuden, räjähtävyyden, nopeuden ja koordinaation lisäksi tämä herttainen aamutuokio kehittää ongelmanratkaisukykyä (montako kättä ja jalkaa tarvitaan lapsen tyynnyttelyyn, yllä mainittuihin askareisiin ja oliko ne nyt vaarallisempia ne emäksiset vai happamat pesuaineet...), stressinsietokykyä sekä itsetuntoa: se nyt vaan on jossain vaiheessa taisteluntuoksinaa myönnettävä että ehkä ne työkaverit ei lähetä mua kotiin vaikka tukka onkin hätäponnarilla ja olkapäällä rään lisäksi myös hammastahnaa. Varpaat on edelleen kauniit.

Kohdat 8.-10.
Tästä en saanut kuvaa aikaiseksi, mutta alkutilanne on mikä tahansa välipala ja sitä syömään laitettu  huumorintajuinen (omalla yksvee tasollaan) taapero. Liikettä voisi kuvailla lyhyesti ballistisen paahtoleivän kiinniottamisen nopeustestiksi. Siinä siis kaikessa yksinkertaisuudessaan otetaan kiinni tavallisen ruokapöydän korkeudelta tiputettu voileipä ennen kuin se osuu voipuoli edellä lattiaan. Lisäpisteitä siitä jos leivän saa kiinni vaikka se tiputetaan toiselle puolelle pöytää kuin missä CF-mutsi istuu.

Yllättävän läheltä löytyi se haikailemani omaohjaaja. Huraa!

Maanantai

Ruokakin murjottaa.

Paprika ei ala enää mitään.

Meillä ei nukuta joten kaikki on nyt vähän plääh.

Eikä voi edes syödä vitutukseen.

Vääryyttä perkele.

Mielensäpahoittaja

Huhuu, onko täällä ketään?

Olen toki kuullut tuoreiden ja ei ehkä enää niinkään tuoreiden vanhempien valitusta Oman Ajan Puutteesta, mutta nyt kun se konkretisoitui arkitodellisuudeksi niin tsiisus. Onpas tämä, kokonaisvaltaista nyt tämä elämä. Kuitenkaan en ole edes kovin pahoillani, sillä ehdin aika monta vuotta löllyä epämääräisessä vapaa-aikahötössä saamatta juuri mitään oman elämäni kannalta merkittävää aikaiseksi. Nyt on täynnä kalenteri, päivät, syli ja sydän. Ei se väärin ole.

En kyllä oo tommonen hot mama, vielä.

Sellaista tulin vain raportoimaan (palatakseni postauksen otsikkoon) että mulle avautui tuossa pari viikkoa takaperin työvaatetta shoppaillessa se, miten käsittämättömän määrän turhaa mielipahaa olen kokenut elämäni aikana ulkonäön takia. Ja kaikkein korneinta on se, että nyt kun olen "isompi tyttö" (tälle ilmaukselle voisi muuten kanssa keksiä jonkun sellaisen korvikkeen ettei aina tee mieli alkaa puukottaa itseään naamaan silkasta itseinhosta sen käytön takia) kuin ikinä ennen työurani aikana, kärsin ulkonäköpaineista vähemmän kuin ikinä ennen. Esimerkkinä, ostin erittäin mutkianuolevan paitamekon kokoa 46, sovittaessa totesin että kas, mahahan se siellä pömpöttää - ja ostin sen silti. Ja olen jopa käyttänyt sitä töissä. Huraa! (FYI: kandee muuten laittaa töihin pyöräillessä jotkut kunnon pöksyt alle tai vaihtaa mekko vasta töissä, nimim. Virkanaisen villi viuhahdus)

Ei olisi kuulkaa tullut kuuloonkan tällainen vielä pari vuotta ja vaatekokoa sitten. Jos vaikka käsivarret oli liian lihavat muuten täydellistä mutta hihatonta mekkoa varten, niin ei voinut edes sovittaa, saati ostaa, saati käyttää julkisesti. Joka ostosreissulta palasin itkua vääntäen ja myrskynmerkkinä kun olin niin ruma ja huono. Voi haloo. Miten olen jaksanut olla niin sietämättömän itsekriittinen ja itsekeskeinen?! Mitäs jos olisin vaikka laittanut kaikki liikenevät paukut johonkin kehittävään toimintaan, lukenut pari järkevää kirjaa tai vaikka opiskellut tai kehitellyt lääkettä AIDSiin?

Montakohan kuukautta olen yhteenlaskettuna itkenyt ja rypenyt itsesäälissä kun en ole itselleni kelvannut. Hirveää haaskausta. Hyh. En nyt tarkoita että kuljeskelen täällä nykyään ympäriinsä itsevarmuutta uhkuen ja tyrmään vastaantulijat silkalla ylemmyydentunnolla, mutta en aio säästellä itsestäni tykkäämistä siihen maagiseen painoon pääsyyn saakka, vaan nautin maisemista jo menomatkalla.

Tältä muuten näyttää Virkanainen @ 88kg. Tämä ei ole Se Mekko.

 

Pikkusiskolle

Samaisella ostosreissulla kuulin arviolta 13 v. tyttöjen tohkeissaan käytyä tykkäämiskeskustelua. Joku oli siis joltain pojalta rohkaistunut kysymään että tykkääksä musta, ja vastaus oli että oot sä ihan jees. Porukan liideri totesi tähän kaikenkokeneeseen sävyyn että kyl se tykkää, jolloin joku likoista sanoi hiljaisella äänellä että musta ei tykkää kukaan.

Pikkusisko, minä tykkään susta ihan hirveästi. Vielä pikkulapsen pehmeyttä poskissa ja liian pienessä topissa siinä palellessasi olet täydellinen. Olet täydellinen aina, kun kukaan ei katso ja ketään ei kiinnosta eikä kukaan tykkää. Olet täydellinen ihan koko ajan. Minä tykkään sinusta maailman eniten, ja toivon niin kovasti ettei sinusta tule tällaista mielensäpahoittajaa, joka räpiköi tykkäyssuossa tyhjän päiten liki 30 vuotta ennen kuin tajuaa että jalathan on osuneet pohjaan jo pitkän aikaa.

Nyt mene ja valloita maailma, hus. Ja soita äidille.

Wodbook kotona

Muistiinpanoja.

3 kierrosta

400m juoksu

15 x boxihyppy (25cm?)

15 x wallball 3m (6kg)


19min 28sek






Sori nämä minipostaukset, on tämä lomailu niin täyttä työtä ettei ehdi mitään muuta tekemään ja nämon nämä minun miehet sen verta huomionkipeitä otuksia etten ehdi keskittyä kunnolla kirjoitushommiin. Viimeinen ilo irti vielä kotioloista ennen kuin koittaa Fätille totuuden hetki työelämään paluun merkeissä kahden viikon päästä. Hui! (ja missä hemmetin välissä mä ehdin viedä tuon kulahtaneen spanielin -jota paremmissa piireissä tukaksikin kutsutaan- trimmattavaksi häh?!)

Vetten päällä

Mitä iloa on isohkosta rasvaprosentista?

Jos ei muuta niin ainakin pysyy hyvin pinnalla.

Aikuispisteitä

Olen ostanut munakoison ja itkettänyt sen. Tästä hyvästä varmaan saa vetää ison aikuisrastin seinään. Siitä tehdään Äiteen ja Pojan yhteinen ratatouille (ratatuii?), lisäksi me saadaan uunilohta. Mies voi syödä vaikka kynsiään.

Ratatuii in the making.

Tässä vielä yksi ruokakuva, eväs on näyttävimmästä päästä viikon syömisiä (terv. makaronilaatikkoa korviin asti täynnä). Huomaavainen sielunsiskoni kävi kylässä ja toi pullan ja keksien sijasta tuomisina vaniljarahkaa ja marjoja. Namnam. 

Hyveellissyömistä.

Huomenna taas jumpataan, ensimmäinen treeni perjantain tappowodin jälkeen, toivottavasti saan ojentajat ojennukseen (muahahahaha) ennen sitä. Muuten olen jo palautunut ihan hyvin mutta ne 6578 punnerrusta tuntuu vielä olkavarren takaosissa. 

Unohdin käydä aamulla vaa'alla, olin niin sekaisin hyvin nukutusta yöstä (täällä päin erittäin harvinaista herkkua) etten kerta kaikkiaan muistanut koko juttua ennen kuin aamupalan jälkeen. Eli huomenna sitten. Pahoin kyllä pelkään että tulosta ei juuri ole tullut, en ole meinaan mitenkään erityisen kynsin ja hampain pitänyt dieetistä kiinni, kas kun piti tankata sitä perjantaita varten (seliseli, ihan niin kuin näitä varastoja ei olisi alunperin ihan riittävästi). Eiköhän se kokonaisluku silti edelleen jää -300g/viikko. Ehkä. Toivottavasti. Apua.

MURPH

Tehtiin tänään juhannuksen kunniaksi salilla Super-Murph, jonka yours-truly skaalasi tavalliseksi Murphiksi:

1,6km juoksu
100 leukaa
200 punnerrusta
300 kyykkyä (megababepylly, here I come!)
1,6km juoksu

Hohhoijaa.

Olipas siinä paljon kaikenlaista. Nyt on aika mureutettu olo. Ensimmäinen juoksu meni alle 12 min, tarkempaa aikaa en älynnyt ottaa. Juoksin vahingossa koko matkan vaikka lähdin asenteella "vähintään puolet", joten yksi CF-tavoite -1,6km juoksu- CHECK!

Hetken aikaa oli valheellisen hyvä olo ja itsevarma fiilis ko. WODista, mutta sitten tuli seinä vastaan. Jaksotin lihaskuntoliikkeet Cindynä (toinen benchmark-WOD) - eli
5 leukaa (kulmasoutuna)
10 punnerrusta
15 kyykkyä
kertaa 20.

Tuntui ettei sarjojen puoliväli tule ikinä! Ihan yhtä helvettiä koko homma: reidet huusi hoosiannaa jo 7 kierroksen jälkeen ja punnerrukset jouduin jaksottamaan kahden rykäisyiksi. Puolivälin paikkeilla aloin tehdä toistoja viiden ryppäissä: 5 leukaa, 5 kyykkyä, 5 punnerrusta, 5 kyykkyä, 5 punnerrusta ja vielä 5 kyykkyä. Viimeiset kolme kierrosta tein niin että kaikki leuat putkeen, sitten 15 kyykkyä, ja sen jälkeen viiden rykäisyissä vuoron perään punnerruksia ja kyykkyjä. Aikaa näihin meni noin 45-50 min.

Eikä siinä vielä kaikki, jumaliste. Takaisin juoksemaan. Muuten hyvä vaan kun siitä juoksusta ei p*rkele tullut mitään. Kaikki ne kyykyt veti reidet aivan totaaliseen tiiliskivi juntturaan ja tuntui ettei polvet taivu askeltamaan millään. Kävelin ja jolkotin/nilkutin vuoronperään parkkipaikkaa ympäri, kunnes toiseksi viimeisellä kierroksella treenikaverin ja ajanottajan mielettömän tsemppauksen ja leukojen repimisen innoittamana juoksin hampaat irvessä kaksi viimeistä kierrosta putkeen.

Aika 1.19:51.

Tässä post-battle naama.

Ilon kautta.

Fätti toivottaa kaikille hyvää ja turvallista juhannusta, ei hukuta eikä hakata siellä sitte.

Aamupalalla

Laihdutusblogeissa näkee usein ihania kuvia herkullisista ja ah niin keveistä aterioista kauniisti aseteltuna ja tarjolle pantuna.

Tässä vähän realitya, minun ja Pojan aamupuurot. Astiat on sentään Iittalaa ja Barbababaa.

Ja tuo virtsanäyte on sitten monivitamiinijuomaa.

Soinnun keittiö ei ole kodin sydän. Ehkä korkeintaan perna.

Päikkäreillä

Poika nukkuu, äiti kukkuu. Näissä riittää lukemista vaikkei kannesta kanteen urakoisikaan.

Vasemmalta oikealle ylärivissä:
Sue Kreitzman : Herkutellaan kevyesti
Celia Brooks Brown: Uusi kasviskeittiö
Barry Sears: Zone - oikeaa ruokaa oikeaan aikaan
Barry Sears: Zoneviikko - seitsemän päivää jotka muuttavat elämäsi
Barry Sears: Zone elämäntapana
Patrik Borg & Sirkka Hirvonen: Syö hyvin ja laihdu!
Pirjo Saarnia: Irti makeanhimosta
Varpu Tavi: Maanantaisoturin dieetti

Vasemmalta oikealla alhaalla:
Steven Pratt et al.: Superruokaa
Aila Paganus & Helena Voutilainen: Herkullista kotiruokaa lapselle
Eeva Salonen: Ruokatorstai
Mirelle Guiliano: Ranskattaren ruokavuosi
Ilkka Salmenkaita & Varpu Tavi: Laihdu ilman nälkää hiilihydraattitietoisella ruokavaliolla
Klara Desser: Herkullinen GI-dieetti - täydelliset ruokaohjeet 6 viikoksi

Vielä kun nämä sitten osaisi panna käytäntöön...

Jos lukeminen kyllästyttää voi itseään tsempata tunnarilla.