Rakkain terveisin, lautanen

No niin, tässä lupaamaani tietoa saamistani ruokavalion muokkausohjeista.

Viikolla kaksi saamani ruokailuohje (kyllä, se yksi ja ainoa) kuuluu: Pyri syömään 3-4 tunnin välein.

Täytyy myöntää että ensialkuun hieman pyörittelin silmiäni että emmää ny ihan näin dorka ole että tällaista pitäisi harjoitella vaan kuinkas sitten kävikään. Ihan älyttömän hankalaa tällaiselle muka-kevyesti syövälle opetella syömään joka aterialla niin paljon ettei ole jo tunnin päästä nälkä.

Normaali muka-kevyt ruokailurytmini menee näin:
Aamupala lasten kanssa noin klo 8, puuroa ja hedelmiä. = Puolen litran puurokattilallinen jaetaan minun ja lasten kesken. Jos on raejuustoa, laitan sitä itselleni puuron sekaan, lapset syö voisilmän kanssa. Jälkkäriksi syödään kolmeen pekkaan banaani. Kyytipoikana imuroin kuusi pikkukupillista eli kaksi mukillista maitokahvia. Tällä pärjäilen ihan hyvin lounaaseen saakka.

Lounaalla lasten kanssa noin klo 11-12 syön hyvää kotiruokaa ja paljon kasviksia. = Vitutuskäyrän mukaisesti joko ihan hirveästi tai tosi vähän, riippuen siitä olenko kettuuntunut itseeni vain muihin. Kostoksi muille syön paljon, rangaistukseksi itseäni kohtaan vähän. Lautaselle löytää tiensä se mitä meillä sattuu jääkaapissa valmiina olemaan, ihan peruskotiruokaa ts. perunaa / pastaa ja kastiketta tai lihapullia, makaronilaatikkoa jne. Kasviksena on ollut muutama kurkkusiivu ja jälkkäriksi kolmeen pekkaan jaettu banaani ja itselleni lasten ketsupissa uivat ruuanjämät. Lisäksi syön ruokani yleensä kylmänä vasta kun olen saanut lapset syötettyä ja ravannut jääkaapin ja pöydän ja tiskipöydän Bermudan kolmiossa itseni sekopäiseksi. Laitan lapset päikkäreille klo 12-13.

Välipalalla noin kello 14 syön pirteän ja ravitsevan hedelmäsmoothien tai raakapuuroa. = Saatuani kakarat tainnutettua palaan helpotuksesta huokaisten keittiöön ja keitän päivän toisen kahvipannullisen. Alan laiduntamaan heti kun kahvi on valunut sillä kylmänä syöty pikkulautasellinen kotiruokaa ei täyttänyt mahaa kunnolla vaan siellä näkertää nälkä jo nyt. Alas menee kaikki mitä mieli tekee, ja mielihän tekee ensisijaisesti leipää, alk. 200kcal kappale päällysteineen. Namnam. Laiduntaminen jatkuu tunnin pari. Pidän toki hieman hengähdystaukojakin ettei nyt ihan lapasesta karkaa.

Päivällisellä perheen kanssa klo 16-17 syön toisen lämpimän kotiruoka-aterian. = Mies tulee kotiin, päivän kolmas kahvipannullinen puoliksi ukon kanssa. Kahvin kanssa syön....LISÄÄ LEIPÄÄ, sillä eihän iltapäivän mättämisen jälkeen mikään kunnon ruoka maistu.

Iltapalalla klo 19 syödään kevyesti puuroa ja hedelmiä. = Skarppaan omantunnontuskissa ja vatsakivuissa ja syön vauvan kanssa annoksen puuroa ja raejuustoa puoliksi, sekä hedelmiä. Päivän neljäs pannullinen kahvia puoliksi ukon kanssa.

Kaikkein pahinta oli että vaikka söin näin jälkikäteen ajatellen ihan hirveästi kaloreita, oli mulla jatkuvasti nälkä. Ja aamuisin tatti otsassa, pieru mahassa ja särki päässä. Näin ollen muutos oli paitsi ehdottoman tarpeellinen, myös hankala. Kaikkein vaikeinta oli opetella syömään lounaalla niin paljon, ettei nälkä iske heti yhden maissa uudelleen. 

Tässä hieman kuvia matkan varrelta. Aamupalaa, tadaa! Ihan oikeasti, 95 kiloinen ihminen saa syödä, hedelmiä varsinkin. Meidän muksut on hyviä syömään hedelmiä ja kasviksia muutenkin, mutta valmiiksi silputuina niitä saa uppoamaan todella paljon.

Sopivasti laiskan äidin hedelmäsalaatti.

Obligatorinen puuro. Karviaiset omalta pihalta, happamia, hyh.

Nammene.

Lounaalla olen pyrkinyt kokoamaan annoksen kasvispohjalle. Koska olen laiska ihminen enkä jaksa puputtaa raakasalaattia, ja koska pakastekasviksien ravintosisältö on lähes sama tai jopa parempi kuin tuoreiden, ja koska lämmin täyttää paremmin vatsaa, käytän todella paljon pakastekasviksia. Tässä lautasella on pussillinen Rainbown Ruokaisia Pannukasviksia ja fetaa. Kasvisherätyksestä syytän näitä Netflixistä hiljattain katsomiani dokumentteja.

Miehen kokkauksia, niiiiin hyvää.

Illallista. Samaa ideologiaa sovellan kuin lounaalla, eli paljon kasviksia ja muuten samaa kuin mukulat. Tämä on mulle tosi tärkeää, sillä en halua opettaa niille mitään laihdutusjuttuja enkä kokata itselleni eri ruokaa.

Pärjääkö yli päikkäreiden?

"Terveyspitsaa." Lol.

 

Tärkeä juttu: ihanuuselementti. Ihminen ei jaksa kovin pitkään mitään mikä ei ole siitä kivaa, tai ruokaillessa hyvän makuista. Siksipä siis jälkkäriä, ja välillä ihan vaan pitsaa.

Pitsa on tehty terveyspohjaan joten kumonnee onneksi päällä olevan juustoraastekilon vaikutukset.

Kuten jo sanoin, minulle on henkilökohtaisesti supertärkeää etten siirrä eteenpäin pakonomaista

vaa'alla ravaamisen tarvetta, tai sekopäistä suhtautumista ruokaan jonkinlaisena kurittamis- ja palkitsemisvälineenä.

Lapset syövät samaa ruokaa kuin mekin, ja meillä on tarjolla myös herkkuja (vanukkaita tai jopa karkkia) jälkkärinä, varmaan enemmän kuin muissa perheissä. Sokeriin suhtaudutaan siis ehkä liiankin hövelisti, mutta toisaalta siitä ei rakenneta mitään mörköä tai kiellettyä hedelmää. Haluan korostaa että tämä on vain meidän valintamme, muut saavat vapaasti tehdä omansa ja on tosi hienoa että lasten ruokavalioon kiinnitetään nykyään niin paljon huomiota. Itse uskon että ihmisten -myös pienten ihmisten- kokonaisvaltainen hyvinvointi koostuu paljon muustakin kuin vimpan päälle optimoidusta ja huippuunsa viritetystä ruokavaliosta.

Mutta on sillä vanhempien omalla ruokavaliolla ihan hirmuinen merkitys niin hyvässä kuin pahassa. On ollut ihanaa huomata miten ikänsä puolesta ruokaan hieman epäilevästi suhtautuva varttia vaille neljävee on varma että mulla on lautasella jotain superherkkuja ja vaatii myös itselleen "niitä paistettuja vihanneksia." Sormiruokaileva bottom-feeder taas on kieltäytynyt jo pitkään syömästä mitään omia möseröitään ja vaatii lautaselleen joka tapauksessa samaa kamaa kuin mitä me muut syödään.

Onpa kiva välillä myös hyvänä eikä aina vain varoittavana esimerkkinä.