Vuoden mutsi-kirjassa Katja ja Satu pohtivat miksi äidit puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa lapselleen, eli siis "Äiti haluaisi nyt vaihtaa sen vaipan", "Äitin mielestä sun pitäisi syödä vielä vähän". Vastaus oli itse asiassa sangen yksinkertainen ja järkeenkäypä: nainen käyttää itsestään sanaa "Äiti" erotuksena "Minälle", jota ei voisi vähempää kiinnostaa haiseva paskavaippa tai kasvisten syönnin terveyttä edistävä vaikutus.
Omalla kohdallani saattaa olla kysymys myös yleisestä äitiyden aiheuttamasta ällistyksestä, eli sivupersoona on tullut valtavan elämänmuutoksen myötä tarpeelliseksi selviytymiskeinoksi. Että minä en halua sitä vaippaa vaihtaa mutta toi äiti varmaan haluaa, se äiti nyt haluaa kaikkea muutakin kummallista, kuten siivota lapsen nukkuessa, se järkyttyy kun iltapäivälehdissä on roisit otsikot tai joku haisee kaupassa vanhalta viinalta.
Olen tuon Äiti-sivupersoonan lisäksi sortunut toiseenkin kammottavaan äitipuheansaan, nimittäin sanojen vääntelyyn.
Meillä syödään tomskuttia, aplaria ja voikkaria, vaihdetaan vaippanderi, tiedustellaan että onko kakkendaali housussa, tullaan syykkyyn ja niin edelleen. Lapsen puheen kehityksen kannalta tämä ei tietenkään ole mitään järkevää kielenkäyttöä, vauvamanuaaleissahan nimenomaan kielletään lässyttämästä, ja onhan se nyt muutenkin ihan uskomattoman rasittavaa kuultavaa.
Bonuksena tulee näiden sanojen ja puhetavan pesiytyminen omaan arkikieleen, eli kaikesta puhutaan vähän niin kuin diminutiivissa. Mennään Honkkariin, Robbariin ja Sittariin, Viikkarilla Ruotsiin ja lapsikin nukkuu pinniksessä. Voi huokaus. Tätä menoa lapsestani kehittyy suomalainen Ned Flanders.
Aika roisisti kiroileva sellainen, tosin, mutta didly dodly doota puhuva joka tapauksessa. Apua.
Ja voi minun asiakasparkojani, jotka joutuvat vielä itsensä suht tuoreeksi äidiksi kokevaa himskutin tomskuttia puhuvaa kirjastotätiä kuuntelemaan. Se en ole oikeasti minä, en en en! Enhän?
Se laskee taas!
Huraa huraa ja voi mikä yllätys (not). Kun syö vähemmän, laihtuu enemmän. Ja kun syö hyvin, voi hyvin, toisin sanoen kuukauden ajan vaivannut vatsa on toipunut pikavauhtia kolmessa päivässä viittä vaille oireettomaksi. Nyt kun saisi vielä flunssan selätettyä että pääsisi treenaamaan, selkää kolottaa, niska on jumissa ja nilkkaa särkee kun en ole päässyt veivaamaan viikkoihin. Valivalivali.
Tässä näytille eilisen syömiset, makrot meni ketuiksi mutta muuten ihan jees. Eikä ollut nälkä eikä ottanut pannuun tai riitelytyttänyt kotona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti