sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Elefanttia syömään

Kun hakusessa on kumppani tositarkoituksella, tärkeintä on että keskusteluyhteys pelaa ja että huumorintaju osuu yhteen. Siitä en sano mitään että onko mun puujalat kolahtaneet omaohjaajaan millä voimakkuudella, mutta ainakin se on kiitettävän hyvin kahden tapaamisen aikana onnistunut feikkaamaan jos ei oikeasti olekaan naurattanut. Minä taas olen hölöttänyt hölöttämästä päästyäni kun kerran on joku jolle laihistelutuskaa purkaa, ja ihanan tosissaan se on minun huoliini suhtautunut. (Saanko enää ikinä syyä mitään hyvää ja onko pakko syyä maitorahkaa jos ei taho? -Kyllä ja kyllä.)

Sain torstaina aamulla liikuntaohjelman ja syömisohjeita. Liikuntaa tuli niin että huonoa hirvittää -yksi lepopäivä viikossa- ja sain niitä kauan kaipaamiani kotijumppaohjeita. Käly uskoi huostaani toistaiseksi 8kg kahvakuulan, joten sellainen vehkes on nyt integroitu ohjeisiin ja kun niitä liikkeitä  käytiin läpi niin aika hauskoja ja vaihtelevia juttuja sen kanssa saakin tehtyä (ja aika mielenkiintoisia paikkoja jumiin). Jee!

Ruokapuolella ei tarvitse (kiitos ja ylistys) millekään bikini fitness-dieetille yrittää, vaan ateriarytmi ja kokonaisuudet on tosi mukavasti rakennettu oman päivä- ja ateriarytmini ympärille, joten muutosta tulee itse asiassa vain sisältöön ja siihenkin kohtuudella, eli ihan ihmisten ruokaa ja ihmisten aikoihin ja ihmisten määriä saan. Makrot paranee ja niiden painotus päivän mittaan on eri kuin mulla (joo siis ihan niin kuin olisin jotenkin hulluna kelaillut että katos, tossa mä tarviin hiilarii, joten vetäisenpä sen puutteeseen kermakahvin kanssa pullan ja marsin) ja kaloreita on vähemmän (no siitä arviolta nejästätuhannesta on tietenkin mistä ottaakin).

Eväitä ja "eväitä"

Eväsasiaa ja mallipäivän syömisohjetta pyöriteltyäni totesin, että oikeasti tosi tiukkaa tulee tekemään ainoastaan duunissa ilmaisista herkuista kieltäytyminen (siis uskomatonta ja ihan sikaa: ilmaisuus ei tee ruuasta kevyttä!) sekä töistä kotiin tullessa päivällisen kanssa. Joten välttelen henkilöstöhuonetta kuin ruttoa ja teen viiden päivän päivälliset annoksina valmiiksi pakkaseen. Kävin ruokakaupassa isolla kärryllä ja autolla, ja ostin valmiiksi kaikkea mitä vaan hoksasin. Kasviksia alkaa palamaan aika reippaasti, joten niitä on nyt sitten jääkaappi piukeana. Netti savuten googletin koko perjantai-illan erilaisia reseptejä ruokalaji-ideointia varten, kun saa se laihisteluruokakin kuulemma olla ihan oikeaa maistuvaa ruokaa!

Terveisiä perseestä.

Ihan uskomattoman kova mulla on silti tämä luopumisen tuska. Pahempi kuin tupakista aikanaan; sitä ilman voi kuitenkin elää niin ettei sen kanssa joudu oikeasti ikinä tekemisiin, mutta ruokaa on kotona vääränlaista helposti saatavilla ja kaikenlaisia perkeleen mmmmm-marabou -juttuja tulee telkkarista joka väliin. " Savulohi-kerrrrmajuustooo? Ehkä pieni välipalaaaa?" Joo just, kiitti. 

Ei mikään ihme ettei tässä ärsykevirrassa ole painonpudotus/laihistelu/elämäntaparemontti ilman kunnon ohjeita onnistunut, varsinkin kun allekirjoittaneen tahdonvoima ja henkinen selkäranka herkkujen välttelyssä on samaa luokkaa kuin keskiverto heroiiniaddiktilla kaman suhteen, VAIKKA onhan siihen epäonnistumiseen tietenkin miljoona ja yksi muutakin painavaa syytä. Ohjeena "syö vähemmän, kuluta enemmän, kyllä se siitä" on minun horisontistani samaa luokkaa kuin jos autoa opetettaisiin ajamaan ohjeella "painelet vaan kaasua ja jarrua oikeessa suhteessa, kyllä se siitä". Ennakoiminen sentään on molempiin ihan helvetin hyvä ohje.

Yritän nyt ottaa yhden päivän sijasta ihan vaan yhden aterian kerrallaan. Yksi hyvä ateria per laaki, muutahan ei tarvita, eli miten se elefantti syötiinkään?

Pieninä paloina.

5 kommenttia:

  1. Luopumisen tuska on tuttua ja tuskallista ja tuntuu, ettei se lopu koskaan (tai ainakin kestää överin kauan!)

    Muutenkin moni pohdinta osu ja uppos, tuttua puuroa lähes kaikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ette ole ainoa joka tuon kanssa painii, välillä tuntuu että olenko ihan pimeä kun ruualla ja syömisellä on noin iso merkitys mulle... :)

      Poista
  2. Mä muistelen tätä elefanttia, kunhan vauva saa alkaa maistelemaan muutakin kuin minun tarjottaviani, ja voin rankemmin aloittaa oman ruokavalion muuttamisen ja kuntoilun - tavoitteena löllyvän vatsanahan kiinnittäminen selkärankaan, sisäkautta, ei alakautta ja ympäri niin kuin nyt tuntuu ylettyvän... Jaksuja elefantin popsimiseen, ateria kerrallaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämä tästä. Onneksi tuo mun menu on niin hyvä että ei nälkä ainakaan tule, vaikka maut onkin "uusia". Lounaaksi suippopaprika-parsakaali-pinaattihöystöä ja naudan paistijauhelihapullia, namnam.

      Sähän voit alotta jo nyt skarppaamisen sillä Vituttaako-metodilla!

      Poista
  3. totta muuten!! Miten mä senkin jo unohdin! Kiitos:)

    VastaaPoista