Se siitä (explicit content)

Nyt riittää.

Tämä itsesäälissä vellominen ja oman varjon häpeily, nimittäin.

Olen ollut jokusen hetken (ehkä pari liikaa, köh) kesälomatunnelmissa syömisien suhteen, mutta mitä minä siinä olen menettänyt? En oikeasti yhtään mitään. Vähän rahaa tax-freehen, pari kiloa on tullut takaisin (huomenna aamulla on totuuden hetki), hermot tuhanteen kertaan; olen uinut sellaisissa pohjamudissa että hipiä helottaa häpeästä varmaan vielä vuoden päästäkin ja tuoksunen myös vienosti virtahevolle mutta Nykäsen Masaa lainatakseni so not? Kukapa nyt ei olisi vähän vinksallaan loman jäljiltä.

Kiitos kaikille mahdollisille henki- ja reaalimaailman hahmoille -joita voi olla kiittäminen- veljistä, pitkistä puheluista ja perspektiivistä. Nyt muutama miljoonan rahan kysymys, kaverille ei saa kilauttaa.

Oliko tämän matkan alunperinkään tarkoitus olla sprintti? EI.

Oliko tarkoitus vääntää hampaat irvessä ja leuka rinnassa, veren maku suussa ja mieli maassa? EI.

Kauanko vituttaa jos lopettaa sokerin ahmimisen? 2-3 PÄIVÄÄ.

Kauanko vituttaa jos ei lopeta? IKUISESTI.

Halusinko saada aikaan pysyvän muutoksen? KYLLÄ.

No onnistuuko se näillä keinoin? NO EI.

  

 

Täten lanseeraan uuden dieettini Vituttaako™

Kiitos veljeltä ihanan pitkän perspektiivipuhelun aikana saadun idean, aion ottaa käyttöön mahdollisimman helpon dieettiohjeen (koska ne monimutkaiset nyt ei vaan tällä hermorakenteella toimi. Piste.):

Jokainen asia, joka menee suuhun, menee sinne vasta tämän ajatusmankelin läpikäytyään:

Vituttaako illalla että söin tämän? 

Ei muuta.

Käytännössä: 

Vituttaako jos syön kunnon tukevan aamupalan jolla jaksan hienosti lounaaseen asti? Ei. (toimii)

Vituttaako jos korvaan lounaan voikkareilla ja ranskan pastilleilla? Kyllä. (ei toimi)

Kätevää, eikö? 

Tällä lähden liikkeelle, kaikki kalorit ja blokit ja grammaset saa nyt mun puolestani imeä parsaa, minä palaan olennaisen äärelle. Katsotaan mitä tapahtuu.

Lupaukset tälle viikolle (josta tulee hyvä, voin jo haistaa sen kaiken tämän kuivuneen mudan yllä): 

Käyn vaa'alla, syön yllä olevan ohjeen mukaan, käyn kerran juoksemassa, kerran treeneissä ja relaan.

Ihmisarvoni ei ole parin viikon repsahduksesta kiinni. Miten ihastuttava ajatus.

Maanantaisoturin paluu vol. X

Miten helvetissä tää voi olla näin vaikeaa? Ensimmäiset alustavat tulokset ja mielenkiinto uusia elämäntapoja kohtaan tippuu välittömästi. Treenaaminen on edelleen kivaa ja tuloksellista, mutta kun en saa itseäni kuriin syömisten kanssa, en sitten millään. APUA!!!

Siinäpä se mun DIEETTINI tällä hetkellä on, noin suurin piirtein. Bonuksena perheen kanssa tehty laivamatka Ruotsiin, ja kun en enää polta tai juurikaan juo (paitsi huomenna) tuli tax-free-budjetti tuhlattua suklaaseen.

Siis nainen jonka pitäisi laihduttaa vuoden loppuu mennessä vielä noin 8 kiloa (saattaa muuten olla että kaikki tähän asti lähteny on tullut takaisinkin, vaa'alle en edelleenkään uskalla) osti saman verran suklaata ihan vaan kun henki tuli päälle. Miksi? MIKSI?!? Mikä tässä voi olla näin vaikeaa? Minähän olen normaaliälyinen ja päättelykykyinen ihminen, eikä tämä laihduttamisen yhtälö nyt ihan oikeasti ole mitään kovin korkeaa matematiikkaa.

Pystyin lopettamaan tupakoinnin laakista ilman korvaustuotteita 13 vuoden polttamisen jälkeen mutta tätä en nyt saa revittyä itsestäni irti millään. Onko tosiaan niin etten lopeta syömistä ennen kuin painan 150kg ja joudun sairaalahoitoon jonkun komplikaation takia. Tämä on naurettavaa ja absurdia.

Ja mitä mä siitä suklaastakin kuvittelen saavani? Reikiä hampaisiin, finnejä ja lisää läskiä. Lisäarvoa tulee epäonnistumisen ja syyllisyyden kierteestä joka vetää itsesäälin suohon josta voinkin sitten yrittää itseään nostaa, vaikka sokerin avulla.

Mulla on tuhat tekosyytä, ja ainahan tulee ensi maanantai. Eihän näitä ostoksia voi poiskaan heittää, hirveetä tuhlausta.

Takokaa mulle järkeä kalloon nyt joku, jumalauta.

Wodbook kotona

Muistiinpanoja.

3 kierrosta

400m juoksu

15 x boxihyppy (25cm?)

15 x wallball 3m (6kg)


19min 28sek






Sori nämä minipostaukset, on tämä lomailu niin täyttä työtä ettei ehdi mitään muuta tekemään ja nämon nämä minun miehet sen verta huomionkipeitä otuksia etten ehdi keskittyä kunnolla kirjoitushommiin. Viimeinen ilo irti vielä kotioloista ennen kuin koittaa Fätille totuuden hetki työelämään paluun merkeissä kahden viikon päästä. Hui! (ja missä hemmetin välissä mä ehdin viedä tuon kulahtaneen spanielin -jota paremmissa piireissä tukaksikin kutsutaan- trimmattavaksi häh?!)

Vetten päällä

Mitä iloa on isohkosta rasvaprosentista?

Jos ei muuta niin ainakin pysyy hyvin pinnalla.

Pikapaniikki

En uskalla mennä vaa'alle.

En uskalla ajatellakaan viime päivien syömisiä.

En uskalla lähteä lenkille trikoissa.

En uskalla olla rehellinen itselleni.

En uskalla toivoa liikoja.














Mitä helvettiä sitten jos tälläkin kertaa epäonnistun.

Mulla on muuten sittenkin syömishäiriö.

Aikamatkailua ja fiilistelyä

Peruslaiskana ja hajamielisenä Fättinä unohdin/en viitsinyt/en uskaltanut (tarpeeton yliviivataan) mitata senttejä vartalon ympäriltä kun aloitin tämän projektin viime tammikuussa. Mittanauhan sijaan olen käyttänyt mittarina vaatekaapin antimia, ja voinkin nyt ylpeänä ilmoittaa että olen palannut ajassa taaksepäin häämatkaa edeltäviin mittoihin eli noin kahden vuoden edestä laardia on kuorittu pois sisäisen ballerinani ympäriltä.

Huono puoli siinä että tulosta syntyy -mittojen puolesta jos ei kiloina- on se, että se vähäinenkin itsekuri jota vielä näillä helteillä olisi jäljellä lentää välittömästi ikkunasta ulos kun se kahden vuoden takainen hellemekko noin vain sujahtaakin päälle. Jätskii, limpparii, sipsii, pari makkaraa ja lounaat nyt vähintään korvataan voileivillä kun ei vaan ilkeä laittaa liettä päälle, kun on nääs muutenkin kuuma. Hohhoijaa. En edes uskalla ajatella ensi viikon punnitusta, mutta näin tässä nyt (taas) on päässyt käymään.

Häämatkamekon jälkeen olen ollut raskaana ja imettänyt, joten tietyt vartalon osat ovat hieman kauempana toisistaan ja joitakin on vetovoima ja pieni mutta nälkäinen ihmislapsi on venyttänyt lähemmäs maankamaraa (push-upien keksijälle Nobelin palkinto). Myös jalka on levinnyt entisestä sirosta ja naisellisesta koosta 40 vielä sirompaan ja naisellisempaan kokoon 41. Osa vaatteista siis näyttää päällä siltä kuin olisin edelleen (tai uudestaan) raskaana, mutta tehtäköön nyt siis tiettäväksi että näin ei ole. Lisäksi vartalo on täynnä raskausarpia, uusia niiden lihomisesta johtuvien entisten kaveiksi, joten nahka alkaa olla komia kuin hopeatiikerillä. Kaksiosaisista uikkareista ei kannata edes haaveilla, mutta kun nyt saisi edes yksiosaisen hankittua että pääsisi uimaan.

Ja silti: kaikesta venymisestä ja vanumisesta (ja ihan törrrrrrrkeestä juurikasvusta) huolimatta olo on upea! En rehellisesti sanottuna muista ikinä olleeni näin tyytyväinen kroppaani, että suhteemme olisi ollut jotenkin näin kriisitön ja mutkaton. Kaiken sen arpikudoksen ja selluliitin alla nimittäin pullistelee uusia lihaksia, ruoto suoristuu ja askel kevenee treeni treeniltä. Painopiste on ehkä (ainakin joinain päivinä, niinä hyvinä vähintään) alkanut siirtyä kurvien kyttäämisestä siihen, mitä kaikkia temppuja voisinkaan vielä oppia ja opettaa itselleni, miten olisi vaikka spagaatti kolmekymppisiksi? Eikö kuulostakin hyvältä! Hyvältä se ainakin tuntuu.

Haluanhan ne kilotkin pois, totta kai, mutta se on kuitenkin vähemmän tärkeää kuin se mitä peilistä näkyy ja miltä nämä lihat ja luut tuntuvat.

Ja jos ei muuta niin ainakin mulla on maailman söpöimmät varpaat, olkoonkin siroa ja naisellista kokoa 41.

Se nukkuu!

Ensimmäisen yön puolentoista tunnin hikihumpan jälkeen seuraavat yöt menivät vartin tarkastusvisiiteillä kunnes neljäntenä yönä Se Nukkui Koko Yön. Yksitoista jumalaista tuntia yhtä soittoa, Äitee nukkui yhdeksän. Olen nukkunut viimeksi näin hyvin paria kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistä, eli noin puolitoista vuotta sitten. Tätä lisää kiitos nam.

Nukkumatti meidän joka olet hukassa

Laihdutusneuvoja etsiessä ei voi olla törmäämättä siihen miten tärkeää olisi nukkua hyvät yöunet, mieluiten 7-8h KATKEAMATONTA unta joka yö. Itselläni on lapsi jonka mielestä on tärkeää soida joka kolmas tunti yöllä ja leikittää vähän äitiä, joko maitopullon tai täysin käsittämättömän pulputustulvan tai liikkumisharjoituksien avulla.

Nyt kun pojalle tuli vuosi täyteen ja Fätti on menossa takaisin töihin alle neljän viikon päästä, antoi neuvolantäti kaikessa viisaudessaan ehdottoman käskyn jättää yösyömiset pois, ja siihen vinkkinä jättää samantien tuttipullo kokonaan pois kuvioista, tavoitteena hyvät yöunet koko porukalle.

Olemme tehneet työtä käskettyä ja siitä johtuen olen viime yönä humpannut puolentoista tunnin ajan  12kg karjuvaa ja venkoilevaa taaperoa sylissäni pitkin pimeää asuntoa. Tämähän ei itse asiassa ollut edes kovin paha yö, mutta selkä ja pää ovat nyt niin jumissa jo edellisen viikon yökekkulointien johdosta, että voi olla ettei päivitystahti tästä ainakaan viikkoon kovasti kiihdy. En vaan kertakaikkiaan keksi mitään kirjoitettavaaa vauvataikinoinnin ulkopuolelta, joten on varmaan parempi olla ihan hiljaa.

Laihdutusvoittoja 

Paino on laskenut (joo teen välipunnituksia, hyihyi), ja eilen himoshoppaillessa en päättänyt retkeä perinteiseen Hese-bakkanaaliin.

Ja kyllähän tuosta yöhulinoinnista löytyy myös keventäjälle bonussektori: tsemppasin itseäni yöllä uskon meinatessa loppua -ja varpaiden kivistäessä legojen päällä tasapainoilusta hien noruessa niskasta persvakoon, todellinen äitiyden WIN-hetki...- sillä, miten monta kaloria tuonkin session aikana kului, ja ihan vaan silkalla hyötyliikunnalla. Huraa!