Reality mammajumppaa

Kävin raskausaikana mammajumpassa (seriously, miksi helvetissä naisesta aletaan puhua kuin pehmolelusta heti kun se raskautuu?!). Ajatushan oli kaunis ja menihän ne maanantai-illansuut niinkin, mutta todellinen hyötysuhde taisi olla vähän kyseenalainen. Jumpassa siis lähinnä käveltiin (vaaputtiin) ympäri haisevaa jumppasalia jossa oli viimeksi tuuletettu joskus Kekkosen vallan aikaan, ja välillä siirrettiin paikallaan seisten painoa jalalta toiselle. Ja joka jumalan liikkeessä piti aina ohjaajan käskystä "MUISTAA IMAISTA PERÄSUOLI JA EMÄTIN MUKAAN". Yhdenkin jumppakaverin lantionpohjanlihakset olivat synnytyksen tienoilla niin jumissa että onneksi oli sektio sovittuna, olisi kuulemma haljennut polvista niskaan saakka alatiesynnytyksessä (ai miten niin liikaa yksityiskohtia?).

Noh, se siitä. Nythän kävi niin että pääsin tosiaan puolisentoista viikkoa sitten piiiiiiiiitkästä aikaa crossfittaamaan, ja olin vähintäänkin ällistynyt siitä, miten vähän kunto oli laskenut viime käynnin jälkeen. Olen pohtinut syitä siihen ja tässä on ajatuksenjuoksun (no okei, kompuroinnin) lopputulema: se johtuu tästä syksyn flunssakierteen ja virkanais-äitiarjen yhteyttämisestä.

Crossfitissä harjoitellaan fyysisen toimintakyvyn kymmentä osa-aluetta:

1. Hengitys- ja verenkierto elimistön kestävyys
2. Lihaskestävyys
3. Voima
4. Liikkuvuus
5. Räjähtävyys
6. Nopeus
7. Koordinaatio
8. Ketteryys
9. Tasapaino
10. Tarkkuus

Olen tässä männäviikolla pohtinut että miten nämä ovat pysyneet hallussa ja tässä vastaukset, olkaa hyvät.

Kohdat 1.-3.

Tämä harjoitus kehittää ko. kolmen fyysisen toimintakyvyn lisäksi myös kivunsietokykyä (koska siinä kolmannen tunnin kohdalla alkaa kenen tahansa selkä piippaamaan, oli vatsalihakset miten rautaa hyvänsä),  stressinsietokykyä (WÄÄÄÄÄÄÄ!!! - hiki noruu pitkin selkää ja se perkeleen herätyskellokin alkaa vinkumaan 1,5h päästä), sekä muistia (erilaiset laskutehtävät, saksan kielioppisäännöt ja laulujen sanat on tullut muisteltua moneen kertaan).

Tässä vaihtoehtoinen jumppausliike edistyneille harjoittelijoille, sekä niille joiden selkä piippasi jo (ja kohta on pohkeet kuin tukit!).

Kohdat 4.-7.

Tässä virkanainen yrittää päästä lähtemään töihin, eli meikkaa, pukee, pesee hampaita, hoitaa varhaista kiintymyssuhdetta ja tekee aamujumpan kätevästi samaan aikaan. Lapsi taas yrittää päästä juomaan vessanpöntöstä, syömään pesuainetta ja leikkimään tamponeilla. Liikkuvuuden, räjähtävyyden, nopeuden ja koordinaation lisäksi tämä herttainen aamutuokio kehittää ongelmanratkaisukykyä (montako kättä ja jalkaa tarvitaan lapsen tyynnyttelyyn, yllä mainittuihin askareisiin ja oliko ne nyt vaarallisempia ne emäksiset vai happamat pesuaineet...), stressinsietokykyä sekä itsetuntoa: se nyt vaan on jossain vaiheessa taisteluntuoksinaa myönnettävä että ehkä ne työkaverit ei lähetä mua kotiin vaikka tukka onkin hätäponnarilla ja olkapäällä rään lisäksi myös hammastahnaa. Varpaat on edelleen kauniit.

Kohdat 8.-10.
Tästä en saanut kuvaa aikaiseksi, mutta alkutilanne on mikä tahansa välipala ja sitä syömään laitettu  huumorintajuinen (omalla yksvee tasollaan) taapero. Liikettä voisi kuvailla lyhyesti ballistisen paahtoleivän kiinniottamisen nopeustestiksi. Siinä siis kaikessa yksinkertaisuudessaan otetaan kiinni tavallisen ruokapöydän korkeudelta tiputettu voileipä ennen kuin se osuu voipuoli edellä lattiaan. Lisäpisteitä siitä jos leivän saa kiinni vaikka se tiputetaan toiselle puolelle pöytää kuin missä CF-mutsi istuu.

Yllättävän läheltä löytyi se haikailemani omaohjaaja. Huraa!