Suo

Se on täällä taas. Ihanan kamala syksy ja syksynsynkeä mieli. Minä kyllä tykkään syksystä tietyssä määrin hirmuisesti (elo- ja syyskuun illat ovat ehkä parasta mitä tiedän kunnon ukkosmyräkkää lukuunottamatta) mutta sitten kun päästään tänne lokakuulle, marraskuusta puhumattakaan, alkaa ahdistaa.

Sytyttäkää nyt jo ne valot tuonne, oikeesti. Missä on aurinko? Miksi aina vaan sataa? Satunnaiset harmaat päivät joita jaksan lokakuun alun yli fiilistellä mukavana vaihteluna, alkavat painaa niskaa kumaraan ja kulmia kurttuun. Mikään ei oikein tunnu miltään. Puheeseen hiipii mariseva sävy ja pienetkin asiat vituttavat ihan kohtuuttomissa määrin. Koko ajan on sellainen olo että pitäisi olla Jossain muualla ja Joku muu.

Tällä kierroksella lisäpotkua kurjuudessa piehtaroinnille tuo järkyttävän pitkäksi venynyt treenitauko. Olen käynyt treeneissä viimeisen puolentoista kuukauden aikana kerran. Jatkuva sairastelu on verottanut jaksamista muutenkin ja kun nyt sitten toissapäivänä sain lopulta antibiootit poskiontelontulehdukseen (sinuiitti on muuten niin söpö taudinnimi että melkein tekisi mieli jättää pillerit popsimatta) ja vielä viikon karenssin millekään sykkeennostatukselle, olen jo aivan lyöty. Sinne meni, sekin pieni kunnonpoikainen jonka olin saanut raavittua kasaan.

Mutta arvatkaa mitä en aio tehdä? En aio lyödä läskiksi (hahahaa) koko juttua. Aion jatkaa kaloreiden kyyläystä (-100g päivässä olen pudotellut, ei huono) ja yritän kammeta paniikkinappulaa pohjasta ylös, takaisin lepoasentoon.

Aion napata Pojan kainaloon ja nuuskutella sen varsin vähähapsista pientä lapsen päätä (vauvan mukava lämmin tuoksu yhdistettynä vienoon härskin voileivän lemahdukseen) ja kutitella sitä niin kauan että se on aivan hervoton kikattelusta. Aion muistaa pussailla Miestä. Aion ihastella seepialla sävytettyjä maisemia ja sytytellä kynttilöitä.

Jospa tällä kertaa osaisikin nauttia syyssuossa tarpomisesta kunnon kumpparit jalassa (tai vaikka dyykkaisi sinne pää edellä riemusta kiljuen kuten Poika vesilätäkköön), eikä vain vajoaisi pohjaan kauhusta kirkuen.

Jospa tällä kertaa en luovuttaisi.