Paluu juurille

(Josta johtuikin mieleeni että pitäisi varmaan varata aika kampaajalle vaikka on miten low-maintenance väri.)

Olen palannut kalorien laskemisen pariin, syystä että en ehdi/saa aikaiseksi/viitsi/muista ajatella syömisiä juuri nyt ilman mitään systeemiä; se on mulle tuttu ja turvallinen tapa pitää kuria ja nuhdetta yllä - ja herra paratkoon että kaipaan kurinpalautusta juuri nyt. (Vituttaako™ toimii loistavasti jos on  kapasiteettia aivotyöskentelyyn, tällä hetkellä Fätillä ei sitä ole.)

Olen katsokaas automaattiohjauksella. Se on muuten ihan pätevä selviytymismetodi tässä räkä- ja roiskissuossa jota päiväkoti- ja virkanaisarjeksikin kutsutaan, mutta mun autopilotissani on syömisten kohdalla asetuksena "laiduntava mussutus". Laiduntava mussuttaja nuohoaa ajatuksissaan jääkaapin tunnin sisällä monta kertaa ja joka toisella kerralla mukaan tarttuu voikkari tai jogurtti ja hedelmä. Laiduntavaa mussuttajaa närästää ja kolottaa, eikä laiduntava mussuttaja myöskään laihdu. Oikeastaan päinvastoin. Hupsista saatana.

Ollaan varmaan yhtä mieltä siitä että jonkun sortin interventio on paikallaan.

Mulla on ollut tapana laskea kalorit täällä ja laittaa päivän syömiset ylös vielä ihan paperillekin nettikirjanpidosta huolimatta. Nyt ajattelin kirjailla ylös pääasiassa muita kuulumisia, nukkumiset ja treenaukset ja fiilikset, jos en muualle niin tänne sitten.

Pohdinnan alla on vielä että lähdenkö hakemaan millaisia makroja, Zonen 40-30-30 tuntuisi aika turvalliselta näin alkuun ja sitäpä tuo Kalorilaskurikin näyttää ehdottelevan. Lisäksi aion yrittää Patrik Borgin oppien mukaista "puolet päivän kaloreista syöty klo 16 mennessä"-kaavaa, laskuri antoi 1714 tavoitekaloreiksi ilman liikuntaa, jos haluaa puolen kilon viikkovauhtia pudotella. Täytyy viikon päästä katsoa miltä se tuntuu ja mitä on tapahtunut, otanko 100 lisää vai vähennänkö vielä.

Mutta siis että vähänkö voi olla ihanaa tuo hivenaineiden kyyläys, makroissa piehtarointi ja etukäteen syömisten päivään mallailu että jos nyt syön nää broiskut niin mahtuuko sitten vielä pari karjalanpiirakkaa mukaan ja saako laittaa voita kanssa ja jos ei niin millä määrällä reippailua sen voinkin saisi syödä. Huraa, pitkästä aikaa olen oikeasti olen innostunut tästä syömäpuolestakin, siis siinä mielessä kuin olisi tarve jos ja kun niitä kiloja haluaisi pikkuhiljaa taas poiskin päin.

Treeneihin en aio nyt mennä ennen kuin nenä on ihan oikeasti auki eikä kurkkua kivistä, viime kerran jälkeen tulin niin nopeasti uudelleen kipeäksi etten viitsi alkaa pelleilemään. Olen kyllä ihan sydärin partaalla pelkästä ajatuksestakin, nyt on jo niin paljon vettä virrannut Porvoon joessa että on varmaan se pieninkin muisto lihaskunnosta kadonnut kuin keksi kaapistani.

Loppuun vielä korvamato jakoon, halipus!

Liebster Award (11 kysymystä)

Ihanat naiset Lappis ja Neiti K ja Marsu palkitsivat yours trulyn jokunen viikko takaperin Liebster Awardilla, johon ehdin nyt vasta palaamaan edellä mainituista syistä. Olen syvästi otettu ja kiitollinen, ottakaa tästä muisku matkaanne: *muisk*

Mistä on kyse:

1. Kerro 11 faktaa itsestäsi.

2. Vastaa lähettäjän 11 kysymykseen.

3. Valitse 11 ihmistä ja esitä heille 11 kysymystä.
Kerro ihmisille, että heidät on haastettu. Haastetta et voi lähettää takaisin!

1. Hiusten väri lähenee autenttista ensimmäistä kertaa liki 20 vuoteen, high-maintenance paloautonpunainen on nykyään low-maintenance maantienruskea kevyillä raidoilla. Tästä jos mistä ikäkriisi.

2. Kahviaddikti naurettavuuteen asti. Join kiltisti raskausaikana vain kolme kahvia päivässä, kupit olivat kylläkin kokoluokkaa "Herran-jumala-onko-tuo-amme-vai-kylpytynnyri?!"

3. Max 4h vatsa naurettavuuteen asti: ruokaa on saatava neljän tunnin välein tai päitä alkaa tippumaan. Voin unohtaa laittaa aamulla lapselle vaipan mutta en taatusti unohda syödä.

4. Ainoat viralliset dieetit joita olen noudattanut näitä omia virityksiä lukuunottamatta ovat Zone ja Painonvartijat.

5. Painonvartijoiden dieetti päättyi "Syö itsesi hengiltä"-tyyppiseen fiaskoon, jonka jäljiltä lihoin kaikki kolmessa viikossa tiputtamani 7kg takaisin, onneksi ne toivat pari kaveriaankin mukana niin ei tullut sentään ihan nollasummapeli.

6. Sointu sydän aamupuuro.

7. Keneenkään ei tartu ympärillä puhutut murteet niin hyvin ja nopeasti kuin allekirjoittaneeseen.

8. En ole koskaan asunut yksin.

9. Olen aika helposti innostuvaa sorttia, mutta niin ruokottoman laiska että asioita jää helposti puolitiehen. Nimim. yhdet lapaset, kaksi huivia ja kolmet villasukat kesken.

10. Hamstraan neulontalankoja ja kankaita.

11. Olen esiintynyt sekä Avanti!ssa että Pori Jazzeilla, eri instrumenttien kanssa tosin: melkein sukua julkkikselle. Nimmarit 5€.

Neiti K:n kysymykset:

Jos sinun pitäisi luopua jostain jota teet päivittäin, niin mikä se olisi?

Turhan syyllisyyden poteminen.

Onko sinulla selkeät tulevaisuuden suunnitelmat?

Joo, ja ne vaihtelevat päivittäin.

Mikä on suurin pelkosi liittyen painonpudotukseen?

Epäonnistuminen, tai onnistuminen ja uudelleen lihominen.

Jos voisi laihtua syömällä suklaata, mutta olo olisi raskas sen takia, niin haluaisitko silti kokeilla suklaadieettiä?

Enpä usko. Mahtava kysymys!

Suurin motivaattorisi?

Oma parempi vointi.

Mitä tapahtuu laihdutuksen jälkeen? Suunnitelmasi?

Business as usual. Eli siis yritän rakennella sellaista elämäntapaa ja elämää ylipäätään joka ei tue lihomista tai huonoa kuntoa, jolloin ei tarvitsisi erikseen pähkäillä hoikkana tai tavoitepainossa pysymistä.

Mikä on mielestäsi kehosi paras ja huonoin kohta?

Paras sääret, huonoin maha.

Lempi(laihdutus)ruokasi?

En syö mitään laihtuakseni, mutta uusi ruokavalioon tullut eväs on Atkinsin välipalapatukka, se on kyllä Namia isolla ännällä.

Kuinka tärkeää läheisten tuki on sinulle tässä projektissa?

Mulle on ehkä tärkeämpää että tästä ei tehdä kovin suurta numeroa. On toki ollut ihanaa kun työkaverit ja perheenjäsenet ovat maininneet huomaamistaan muutoksista.

Pyritkö kannustamaan muita ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan (painonpudotus/kuntoilu)?

Jos he kannustusta kaipaavat.

Mikä on suurin muutos jonka olet huomannut itsessäsi?

Asenne!

Lappiksen kysymykset:
Milloin aloitit bloggaajana ja miksi?
Keväällä 2012, Syvästä Sisäisestä Tarpeesta.

Mikä sinusta piti tulla isona, kun olit pieni?
Jestas, vaikka mitä ja vähän päälle: hammaslääkäri, parkkipirkko, laulaja, tanssija, näyttelijä, eläinlääkäri.

Miksi?
Syvästä Sisäisestä Tarpeesta.

Jokin asia, jonka olet oppinut elämässä viimeisen päälle ns. kantapään kautta?
Toisen posken kääntäminen kannattaa vain, jos uudelleen turpaan saaminen ei ihan vilpittömästi haittaa.

Kappale, jolla on sinulle henkilökohtainen merkitys (pelkkä biisin nimi riittää)?
Stand by me.

5 asiaa, jotka ostat joka kauppareissulla?
Banaaneja, vaippoja, leipää, maitoa, juustoa.

3 asiaa joita ilman et voisi elää?
Lapsi, läppäri, lakkaus (hahaha).

Mieluisimmat asiat sinulle bloggaamisessa?
Tekstin tuottaminen l. itseilmaisu. Olen myös liikuttavan koukussa bloggerin hallintapaneelin kävijäseurantasysteemeihin.

Jos saisit vapaasti valita eikä raha olisi este, seuraava lomakohteesi?
Lappiin olisi mukava lähteä nyt syksyllä sukuloimaan koko perheen kanssa. Ukon kanssa kahdestaan jonnekin lämpimään muhinoimaan.

Se fyysinen osa kropassasi, josta tykkäät kaikista eniten?
Sääret. Varpaat.

Ja persoonallisuudenpiirteesi, josta olet kaikista ylpein?
Huumorintaju.

Marsun kysymykset:
1. Miksi haluat tulla isona?
Onnelliseksi. Ammattia jos haetaan niin ks. Neiti K:n kysymys nro. 2.

2. Mikä on tähänastisen elämäsi suurin saavutus? 
Oma perhe.
 
3. Mikä piirre ihmisissä ärsyttää eniten? 
Teennäisyys ja ryppyotsaisuus.
 
4. Löydätkö itsestäsi sitä piirrettä?
Hahaa! Jeba. :)
 
5. Mitä pelkäät eniten?
Katkeroitumista.
 
6. Jos saisit vaihtaa päiväksi paikkaa kenen kanssa tahansa, kuka se olisi ja miksi?
Ukon kanssa, haluaisin tietää miltä meidän elämä ja sen vaimo näyttää sieltä päästä katsottuna.
 
7. Mitä et IKINÄ harrastaisi?
Golfia.
 
8. Mikä on paras ostoksesi?
Asunto. 
 
9. Entäpä huonoin?
Puolikas auto.
 
10. Mitä haluaisit sanoa kaikille lukijoillesi?
Kiitos ja anteeksi. Syränsyränsyrän.
 
11. Mitä haluaisit sanoa itsellesi?
Älä hannaa.

En pääse nyt haastamaan ketään koska kaikki haluamani haastettavat on jo haastettu mutta Liebsterin annan Lappikselle, Marsulle, TMlle ja Neiti Klle.

Pus!

Se on korvatulehdus

...joten hetkinen vielä vaan.

Kunnollista kirjoitushetkeä (=ällin palautumista kaiken valvomisen ja ahistuksen jälkeen) odotellessa, tässä kuva mun kotitreeneistä (no ei ny oikeesti hei).

Maanantai

Ruokakin murjottaa.

Paprika ei ala enää mitään.

Meillä ei nukuta joten kaikki on nyt vähän plääh.

Eikä voi edes syödä vitutukseen.

Vääryyttä perkele.

Just do it

En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään treenaamisesta. Nokkelimmat-pokkelimmat teistä jo varmaan arvaavatkin mistä se johtuu, mutta muille selvennykseksi: ei ole ollut kirjoitettavaa, kas kun en ole treenaamassa käynyt.

Tuli töihinpaluushokki. Kolmen viikon tauon jälkeen kävin kaksissa treeneissä. Tuli flunssanperkeles, ensin Pojalle, sitten Miehelle ja lopulta Fätille. Taas olen kolmatta viikkoa tauolla ja hyperventiloin sielussani menetettyä aikaa ja lihasmassaa. Treenikaveri meni tuloksissa ohi kovaa jo kauan sitten ja alkeiskurssin aloittanut työkaveri sai heti ensi yrittämällä kumpparin kanssa leuan vedettyä.

Minä hinkutan ja junnaan paikallani, sekä painossa että treenituloksissa vaikka pään sisällä tuntuu että olen aivan eri ihminen kuin tammikuussa.

Tässäpä siis seuraava kasvun paikka. Crossfitin käyttöohjeissa sanotaan että ego pitäisi jättää salin oven ulkopuolelle, kukaan ei vaan maininnut että se tuntuu olevan se hankalin osuus. On täysin mahdotonta olla vertaamatta omia tuloksia muiden tuloksiin, vaikka työmäärä on aivan eri ja tavoitteet samaten.

Olen koko ajan hokenutkin etten halua painon pudotuksesta ja kuntoilusta tulevan mitään missiota jonka ympärillä elämäni pyörii, vaan muita elämänalueita ja arjen keskellä jaksamista tukevan sivuprojektin.

So why the long face? No koska olishan se nyt vaan niin ihanaa jos pelkkä hyvä aie palkittaisiin. Ja koska jossain takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko siitä etten ikinä saa mitään aikaiseksi ja sittenhän sieltä jo taas ryömii esille se Epäonnistuja.

Mutta: Mitä sitten jos en etene? Treenaaminen on kuitenkin kivaa.

Olenko tulosvastuussa muille kuin itselleni? En.

Pääseekö perille vähän hitaamminkin? Aivan varmasti.

Joten mitä tehdään? Treenataan kun ehditään, ja nautitaan siitä omasta keskinkertaisesta hiihdosta.

Hengitä. Innostu. Älä pelkää.

Treeneihin raahautumista odotellessa, tekeekö kukaan teistä kotijumppaa, ja minkälaista/millaisella rekvisiitalla?

Itsensäyllättäjä

Tyhjentelin tuossa aikani kuluksi noin 15 (no okei, ehkä 8) puolityhjää (tai -täyttä, riippuen kumpaa ihmislajia edustat) käsilaukkua naulakosta roikkumasta.

En jaksa uskoa että olen ainoa jolla tämä syndrooma on, mutta en siis ikinä, kirjaimellisesti IKINÄ, tyhjennä laukkua tai reppua sinne kertyneestä roinasta ja ryönästä kun vaihdan sen johonkin toiseen. Tämä on johtanut siihen, että meillä on eteisessä kolmessa naulassa roikkumassa juurikin nuo 8-15 erilaista laukkua, pussia, nyssykkää ja reppua, jotka tukkivat käytännössä kulun toiseen makuuhuoneeseen. (Lukiossa paras ystäväni vitsaili että maailmanlopusta selviävät hengissä seuraavat: Cher - koska siinä naisessa ei ole mitään orgaanista jäljellä; torakat - no siis tietty; Sointu - koska jos jostain maailmassa löytyy välineet maailmanlopun selättämiseen niin se on minun laukkuni.)

Päätin sadepäivän ja syntien sovittamisen nimissä (olen toista viikkoa räkätaudissa, siis pakkohan tämän on jo olla rangaistus jostain) tullata kokoelman ja heittää samalla kaameimmat laukut vesilinnulle. En yhtään osannut odottaa millainen syväluotaus allekirjoittaneen luonteeseen ja henkilöhistoriaan oli tulossa.

Eli tervetuloa meille vaan CSI, näiden johtolankojen perusteella olen
- pahemman luokan "hoarder" (EI SITÄ KOSKAAN TIIJÄ JOS TÄTÄ KUITTIA/KARKKIPAPERIA/FLYERIA/JNE. JOHONKIN VOIS VIELÄ KÄYTTÄÄ, EN VARPPINA HEITÄ POIS)
- ketjupolttaja (lopetin vuonna 2009, hyvä että laukuista löytyi silti kolme sytkäriä)
- todella pahasti hormonihäiriöinen (kellontarkasta kierrosta huolimatta joka perkeleen pussista löytyi aski tamponeja ja vähintään yksi reissussa rähjääntynyt terveysside)
- vimmainen muistiinpanija (lopetin laskemisen viidennen kynän kohdalla joka löytyi vasta kolmannesta laukusta)
- pahemman luokan tukanräplääjä (no juu, tämon tottakin jopa, terv. joka laukussa vaan on oltava viisi pinniä ja hiuslenkki)
- mielipuolisen happovaivainen (rennien valmistus ei lopu niin kauan kuin minussa henki pihisee, neljä kokonaista levyä ja muutama yksinäinen susi)
- elinikäinen oppija (Excel 2010 perusteet-kurssin slideshow printteinä, kun eihän sitä koskaan tiedä milloin taulukko-ongelma iskee)
- neuroottinen purkanmässyttäjä (tämän tunnustan myös todeksi)

Olenko se todella minä vai onko käsilaukun sisältö identiteetin manifestaationa vääristynyt? Voisiko nämä löydökset nähdä timantista poishioutuneina hippuina, persoonan sahanpuruna jolla ei enää mitään tee kun siis kyseessähän ei ollut laukku jota juuri nyt käytän? Vai onko tämä todella karu totuus.

Oli miten oli, ehkä yritän jatkossa hillitä kaman laukkuun haalimista. Tai laukkujen haalimista. Tai haalimista ylipäätään...

Mielensäpahoittaja

Huhuu, onko täällä ketään?

Olen toki kuullut tuoreiden ja ei ehkä enää niinkään tuoreiden vanhempien valitusta Oman Ajan Puutteesta, mutta nyt kun se konkretisoitui arkitodellisuudeksi niin tsiisus. Onpas tämä, kokonaisvaltaista nyt tämä elämä. Kuitenkaan en ole edes kovin pahoillani, sillä ehdin aika monta vuotta löllyä epämääräisessä vapaa-aikahötössä saamatta juuri mitään oman elämäni kannalta merkittävää aikaiseksi. Nyt on täynnä kalenteri, päivät, syli ja sydän. Ei se väärin ole.

En kyllä oo tommonen hot mama, vielä.

Sellaista tulin vain raportoimaan (palatakseni postauksen otsikkoon) että mulle avautui tuossa pari viikkoa takaperin työvaatetta shoppaillessa se, miten käsittämättömän määrän turhaa mielipahaa olen kokenut elämäni aikana ulkonäön takia. Ja kaikkein korneinta on se, että nyt kun olen "isompi tyttö" (tälle ilmaukselle voisi muuten kanssa keksiä jonkun sellaisen korvikkeen ettei aina tee mieli alkaa puukottaa itseään naamaan silkasta itseinhosta sen käytön takia) kuin ikinä ennen työurani aikana, kärsin ulkonäköpaineista vähemmän kuin ikinä ennen. Esimerkkinä, ostin erittäin mutkianuolevan paitamekon kokoa 46, sovittaessa totesin että kas, mahahan se siellä pömpöttää - ja ostin sen silti. Ja olen jopa käyttänyt sitä töissä. Huraa! (FYI: kandee muuten laittaa töihin pyöräillessä jotkut kunnon pöksyt alle tai vaihtaa mekko vasta töissä, nimim. Virkanaisen villi viuhahdus)

Ei olisi kuulkaa tullut kuuloonkan tällainen vielä pari vuotta ja vaatekokoa sitten. Jos vaikka käsivarret oli liian lihavat muuten täydellistä mutta hihatonta mekkoa varten, niin ei voinut edes sovittaa, saati ostaa, saati käyttää julkisesti. Joka ostosreissulta palasin itkua vääntäen ja myrskynmerkkinä kun olin niin ruma ja huono. Voi haloo. Miten olen jaksanut olla niin sietämättömän itsekriittinen ja itsekeskeinen?! Mitäs jos olisin vaikka laittanut kaikki liikenevät paukut johonkin kehittävään toimintaan, lukenut pari järkevää kirjaa tai vaikka opiskellut tai kehitellyt lääkettä AIDSiin?

Montakohan kuukautta olen yhteenlaskettuna itkenyt ja rypenyt itsesäälissä kun en ole itselleni kelvannut. Hirveää haaskausta. Hyh. En nyt tarkoita että kuljeskelen täällä nykyään ympäriinsä itsevarmuutta uhkuen ja tyrmään vastaantulijat silkalla ylemmyydentunnolla, mutta en aio säästellä itsestäni tykkäämistä siihen maagiseen painoon pääsyyn saakka, vaan nautin maisemista jo menomatkalla.

Tältä muuten näyttää Virkanainen @ 88kg. Tämä ei ole Se Mekko.

 

Pikkusiskolle

Samaisella ostosreissulla kuulin arviolta 13 v. tyttöjen tohkeissaan käytyä tykkäämiskeskustelua. Joku oli siis joltain pojalta rohkaistunut kysymään että tykkääksä musta, ja vastaus oli että oot sä ihan jees. Porukan liideri totesi tähän kaikenkokeneeseen sävyyn että kyl se tykkää, jolloin joku likoista sanoi hiljaisella äänellä että musta ei tykkää kukaan.

Pikkusisko, minä tykkään susta ihan hirveästi. Vielä pikkulapsen pehmeyttä poskissa ja liian pienessä topissa siinä palellessasi olet täydellinen. Olet täydellinen aina, kun kukaan ei katso ja ketään ei kiinnosta eikä kukaan tykkää. Olet täydellinen ihan koko ajan. Minä tykkään sinusta maailman eniten, ja toivon niin kovasti ettei sinusta tule tällaista mielensäpahoittajaa, joka räpiköi tykkäyssuossa tyhjän päiten liki 30 vuotta ennen kuin tajuaa että jalathan on osuneet pohjaan jo pitkän aikaa.

Nyt mene ja valloita maailma, hus. Ja soita äidille.